Tarunhohtoinen Turkki
Pellervo-seura 1950
Tapio Felix Hiisivaara (1907 – 1971) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja kääntäjä. Hän matkusteli laajalti Euroopassa, Afrikassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.
Tämä kirja ei ole perinteinen matkakirja, vaan selostus Turkin sen hetkisestä tilanteesta. Hiisivaara käy seikkaperäisesti läpi eri aihepiirejä Turkista, kuten armeijan tilaa, historiaa, poliittista ja kaupallista elämää sekä turkkilaisten kansanluonnetta. Toki väliin mahtuu kuvauksia ja aistimuksia eri paikoista tavallisen matkakirjan tapaan.
Vuonna 1950 Turkki oli monin tavoin hyvin kehittymätön, mutta astumassa kehityksen tielle. Kemal Atatürk monista puutteistaan huolimatta vei Turkin uudistusten tielle.
Matka alkaa Istanbulista ja sieltä Hiisivaara rouvineen matkustaa vuoristoon, käy historiallisissa paikoissa kuten Efesossa ja Pergamonissa, sekä pääkaupungissa Ankarassa.
”Missään koko maailmassa ei ole toista paikkaa, jossa pääkadulta kulman ympäri astuttaessa saa kokea sellaisen siirtymisen henkisessä, taloudellisessa ja missä mielessä hyvänsä kuin Istanbulissa. Amerikkalaisten uusimpien autojen enemmän kuin purskahtamispisteeseen saakka täyttämien kujien ulkopuolella elämä kulkee itämaisen verkkaisessa ja romanttisessa rahdissa. Kuparisepät kalkuttelevat pienissä vajoissa, joiden julkisivuna kapealle kujalle on aukko. Mattojen myyjä kulkee katua pitkin mattonippu olkapäillään huudellen mattojen mainetta, aasi tulla kipittelee kaksi suurta risukimppua kummallakin puolellaan, ja kurdilainen kantaja astelee vakavin askelin heiveröisellä mukulakiveyksellä valtava vaatekaappi selässään otsahihnan varassa. Limonadin myyjä huutelee sherbetiä, punaista, keltaista, sinistä, vihreää, ja pienen puistonkappaleen aukealla on mies polvillaan nenäliinansa päällä kasvot Mekkaa kohti rukoukseen vaipuneena kumarrellen, kyykistellen ja koskettaen otsallaan maata Allahin käskyn mukaan.
Jokainen tulee toimeen toisensa kanssa. Kukaan ei välitä vähääkään hedelmien myyjästä, joka on levittänyt mandariininsa, appelsiininsa ja rypäleensä vasuun jalkakäytävälle. Siinä kohdassa astutaan ajotielle, ja jos aasi sattuu silloin tulemaan, niin odotetaan. Allah on luonut ajan, mutta ei kiirettä, ja kaikki on ennalta määrätty, viivytykset ja kaikki muu. Sitä paitsi ei siellä minne mennään ole sen kummallisempaa kuin siellä mistä tullaan.”
”Sulttaanitar Valide rakennutti Galatan satamakadulle suihkulähteen saadakseen ansiota Allahin silmissä, ja se on pieni rakennustaiteellinen helmi. Jokainen hamal, taakkojen kantaja, pysähtyy suihkulähteen luona, laskee taakkansa kadulle ja virkistää itseään raikkaalla vedellä ennen kuin jatkaa matkaansa, kenties ylös Peraan eli Beyogluun jyrkkää, raskasta ylämäkeä. Katukaupustelijat, jotka huutavat kurkun täydeltä tuotteittensa hyvyyttä ja halpaa hintaa, pysähtyvät kastamaan kurkkuaan jaksaakseen taas huutaa jo lapsena särkyneellä äänellä. Ympäröivistä taloista tulee joskus nainen saviruukku kädessä aivan raamatullisella tavalla ja täyttää ruukkunsa, ennen kuin pääliinaansa hiukan leuan suojaksi sipaisten katoaa takaisin pimeään oviaukkoon.
Vierellä on pieni aukea, niin pieni, ettei sitä aukeaksi huomaakaan, ellei tiedä sitä hakea. Sen reunalla on muutamia vähäisiä kahviloita, missä turkkilaisia, kreikkalaisia ja armenialaisia sekä kurdeja istuu puhtaaksi pestyjen maalaamattomien puupöytien ääressä edessään kahvikuppi ja puhallellen ruusunvedelle tuoksahtavia savupilviä nargilen suukappaletta mietteliäästi imaistuaan. Nargile, vesipiippu, antaa vain pienen savupöllähdyksen kerrallaan. Sitä saa imeä hitaasti ja arvokkaasti.”
”Itämainen basaari tuo länsimaisen silmiin kuvan romanttisen salaperäisestä holvikäytävästä, missä myrhaa ja mannaa myydään rinnan orjattarien ja apinoiden kanssa. Kuva ei ole kovin väärä, paitsi orjattarien myynti taitaa olla aika vähäistä, eikä apinoille taida olla riittävästi kysyntää. Basaareja on Istanbulissa monta. Siellä on ainakin yksi ruokatavaroiden basaari, yksi egyptiläinen basaari, pari tavallista lähinnä kangas-, ym. tavarain basaaria ja miten monta muuta lieneekään. Mutta yksi niistä on se kuuluisa, ja se sijaitsee Süleymaniyen moskeijan lähellä ja käsittää monen hehtaarin alan. Siellä myydään ennen muuta tarpeettomia tavaroita, toiset ihmeen kauniita, toiset vain muuten ihmeellisiä. Mitä lukija haluaisi? Bysanttilaisen veistoksen, jalokivin koristetun käyrämiekan, timanttikorun, hopeabrokadikankaan, parin metrin laajuisen kuparivadin, täydellisen haarniskan, arabialaisen tuliluikun, Meissenin posliinisen astiaston, roomalaisia rahoja? Kaikkia on.”
Hiisivaara esittää seikkaperäisen katsauksen Turkin historiaan ja nykypäivään. Eräässä kohdassa hän kirjoittaa lyhyen tiivistelmän, joka on syytä pitää mielessä arvioitaessa nykypäivän Turkkia: ”Turkki oli tasavallan julistamisen aattona täydellisesti henkisen, valtiollisen ja taloudellisen perikadon partaalla. Turkki eli ensin kolmesataa vuotta henkistä, taloudellista ja valtiollista nousukautta, kun pieni paimentolaisheimo kohotti itsensä Euroopan kaikkein mahtavimpien suurvaltojen riveihin. Sitten Turkki eli miltei kolmesataa vuotta jatkuvaa henkistä, aineellista ja valtiollista laskukautta. Yhtämittaiset sodat, köyhtyminen, valtionkoneiston mädännäisyys, kaikki tekivät Turkin vain varjoksi entisestään. Ja tämä tapahtui aikana, jolloin poikkeuksetta joka ainoa maa maailmassa nousi henkisesti ja taloudellisesti. 1700-luvun vapaampi ilmapiiri, 1800-luvun taloudellinen vallankumous nopeasti nousevine elintasoineen, 1900-luvun alkupuolen kansallismielisyys, kaikki henkisiä, aineellisia ja valtiollisia voimia kokoavia aatteita, jotka kohottivat Euroopan aineelliseen kukoistukseen, jakoivat tai yhdistivät sen elinkelpoisiin kansallisvaltioihin ja loivat sen henkisen pohjan, joka antoi voimaa kestää kaksi maailmansotaa, eivät vaikuttaneet Turkissa. Sulttaanien tyrannius hallitusasioissa jatkui ja säteili alimpiin virkamiehiin saakka lahjusten ottona ja mielivaltaisuutena. Teollinen vallankumous ei koskettanut ollenkaan Turkkia, missä kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut teollisuutta käytännöllisesti katsoen nimeksikään ja jossa vieläkään ei osata valmistaa niinkään yksinkertaisia tuotteita kuin kamiinoita, rautatievaunuja eikä edes paineta omia seteleitä. Valtiollisesti Turkki oli nöyryytetyistä nöyryytetyin, suunnilleen Kiinan tasalla, ja viime vuosisadan loppupuolen Turkki oli olemassa vain Englannin estäessä sitä sortumasta.
Sulttaanien itsevaltiuden ohella uskonto oli paljon kahlehtivampi tekijä kuin yleensä muistetaan. Islam pakotti uskovaisensa pukeutumaan määrätyllä tavalla, sääti horjumattomalla ankaruudella jokaisen päiväjärjestyksen yksityiskohtia myöten, määräsi tavat ja tottumukset sekä osittain ruokajärjestyksenkin.”
Kirjan lopussa kuvataan vielä käyntiä Top Kapi Sarayssa. ”Top Kapi Sarayssa riittäisi vaeltamista vuosikausiksi, jos sen kaikki rakennukset haluaisi tutkia. Siellä on kolmetoista moskeijaa, kaksitoista kylpylaitosta, kaksi sairaalaa, kaksi apteekkia, viisi koulua, seitsemäntoista kirjastoa, kaksikymmentäkaksi suihkulähdettä, seitsemäntoista keittiötä, kolmesataaviisikymmentäneljä juhlahuonetta jne.” Hiisivaara selostaa myös elämää haaremissa, mutta en sitä jaksa tähän nyt kirjoittaa.
Paluumatka tehdään Scandinavian Airlinesin koneella Yesilköyn lentokentältä Roomaan, sieltä edelleen Müncheniin ja Amsterdamiin. ”Ankara tuuli puhaltaa Pohjanmereltä, ja kun Aeron kone seuraavana aamuna nousee, se heittelehtii muutaman kerran ennen kuin pääsee kentän pinnalta ylös rauhallisempiin ilmakerroksiin. Mutta sielläkin tuulee ankarasti, ja koneen vauhti on hurjasti vinkuvan myötätuulen ansiosta kuuttakymmentä kilometriä tunnissa kovempi kuin tyynellä. Hampurin tienoilla iskee salama lähellä pilvestä pilveen, mutta mikään melkein osuma ei ole mikään osuma.”
Kööpenhamina ja Norrköping ovat seuraavia välilaskupaikkoja ennen laskeutumista Malmille. Matka Yesilköystä Malmille kesti kolme päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti