Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa
Minnen från en färd till häst genom Dagestan i Kaukasien 1901
IdeaNova 2004
”Taiteilija Hugo Simberg tekee kesällä 1899 matkan Kaukasiaan. Sydänsuruja poteva taiteilija haluaa vaihtaa maisemaa ja selvittää ajatuksiaan. Simberg matkustaa junalla Venäjän halki Georgian Tbilisiin tehden siellä ratsain pitkiä vaelluksia Kaukasian jylhille vuorille. Näkemästään hän kirjoittaa upean matkakertomuksen, joka on tuore vielä tänäänkin. Taitelija Hugo Simberg on myös lahjakas kirjoittaja. Eloisasti ja lämmöllä hän kuvaa vuoristokylien elämää ja ihmisiä noilla Venäjän suuren imperiumin takamailla. Matkakertomus ilmestyy nyt suomeksi. Se on varustettu Hugo Simbergin omin piirroksin ja valokuvin.”
Kirjan suomennos, esipuhe ja selitykset ovat Jorma Ojalan.
Lyhyt, esipuheineen ja selityksineen vain 51 sivuinen kertomus ilmestyi vuonna 1901 aikakauslehdessä Ateneum, nimellä Minnen från en färd till häst genom Dagestan i Kaukasien. Viipurilainen Simberg lähti kesäkuussa 1899 käymään Pietarissa, mutta jatkoikin matkaa Kaukasukselle saakka. Siellä oli hänen velipuolensa rautatieinsinöörinä.
Ateneum-lehti ilmestyi 1898-1903. Silloin elettiin niin sanottua ensimmäistä sortokautta, jolloin Suomea yritettiin venäläistää. Isänmaallinen Ateneum-lehti lakkasi ilmestymästä kun kenraalikuvernööri Bobrikoff karkotti vuonna 1903 suomenmielisiä, näiden mukana lehden kustantajan.
Hugo Simbergin matka alkoi junalla Viipurista. ”Myöhästyneen kevään tunnelmissa lähdin rakeiden sataessa eräänä harmaankylmänä kesäkuun päivänä kotikaupungistani. Kun saavuin Pietariin, oli minulla hyvin vähän halua matkan jatkamiseen. Viivyin siellä kolme päivää, kävin museoissa, kirkoissa ja teattereissa. Matkustin sitten neljäntenä päivänä pois. Pysyin hereillä Moskovaan saakka. Vaelsin siellä ympäriinsä muistorikkaissa kirkoissa. Sitten jatkoin edelleen etelään päin niin väsyttävän yksitoikkoisten ja loputtomien arojen halki, että mieluummin olisin ollut kolme päivää peräjälkeen mitä sikeimmässä unessa.”
Simberg astui junasta Novorossiskin kaupungissa Mustan meren rannalla.
”Siellä oli kaikista kansoista koostuva kirjava väenpaljous ihmisiä, hyvin erilainen verrattuna kaikkeen siihen, mitä olin aiemmin nähnyt matkalla. Siellä oli kreikkalaisia, turkkilaisia, persialaisia, italialaisia, tserkessejä, kiinalaisia ja lukematon määrä Kaukasian asukkaita: armenialaisia, gruusialaisia, legsejä eremiittejä jne.
Novorossiskin hotellissa puhuin suomea passarin kanssa. Hän oli virolainen ja sitä mieltä, että puhun erinomaista viroa. Jos siis haluat nähdä puolen maailman ihmiset yhdellä kertaa, matkusta silloin Kaukasiaan ja eritoten Tiflisiin. Siellä tulet heidät näkemään.”
Matka jatkui höyrylaivalla Mustan meren yli Batumiin ja sieltä taas junalla Tiflisiin. Siellä oli ankara helle ja Simberg ratsasti sieltä vuoristopolkuja pitkin viileämpään Dagestaniin, oppainaan sikäläiset Muhammed Aga Anzuh ja Bulatshi.
”En ollut milloinkaan aikaisemmin istunut vuoristosatulassa. Alussa kärsin tavattomasti hankalasta polvet koukussa istumisesta, niin että pidin jo mahdottomana selviytyä suunnitellusta kolmensadan virstan matkasta. Ensin Muhammed korjasi asentoani lakkaamatta. Välillä istuin liian kumarassa, toisinaan taas pidin väärällä tavalla kiinni ohjaksista.”
”Kun kerron Kaukasiasta, kysytään minulta tavallisesti, eivätkö sikäläiset naiset ole ihastuttavan kauniita. Minä aina kiistän, sillä he eivät olleet sitä lainkaan siinä merkityksessä, mitä ihmiset yleensä ajattelevat. Joku ranskalinen kirjailija – en tosin muista kuka – on heistä kirjoittanut, että niin kuin Kaukasian kukka on vailla tuoksua, ovat sen naisetkin vailla viehkeyttä.
Dagestanilainen nainen on pieni, laiha ja ruma. Hän tekee peltotöistä raskaimmat ja hoitaa sen lisäksi vielä lapset. Mies on suurikokoinen, laiha ja kaunis. Töitä hän tekee tuskin koskaan, pukeutuu hyvin, väittelee mielellään politiikasta, polttaa ja juo paloviinaa mielellään. Tupakan ja viinan on sivistys tuonut mukanaan. Muhamettilainen ei katso viimeksi mainitun kuuluvan Koraanissa kiellettyihin bacchuksen mehuihin ja menee usein sen kautta parissa vuodessa perikatoon.”
”Ratsastamme kylän läpi suoraan siihen taloon, jonka jo kaukaa olen otaksunut kuuluvan Muhammedille. Se eroaa muista eurooppalaisten piirteittensä vuoksi. Lukematon lapsijoukko seuraa meitä meluten. Koko kylä on liikkeessä, tietystikin vain miehet ja lapset, sillä naisista ei näe muuta kuin uteliaat kasvot, jotka välistä kurkkaavat jostain pimeästä luukusta, kiiluvan silmäparin jossain seinänraossa tai hoikan hahmon vilahtamassa pelokkaana nurkan taa.”
Naisten kuuluu olla niin pois silmistä, että vasta kolmantena päivänä Simberg näkee talon naisväkeä.
”Ensin tuotiin kahden palvelijan toimesta sisään vanha, viheliäinen, käpertynyt ja hoiperteleva hahmo. Hän oli sokea, minkä panin merkille siitä, ettei hän tavoittanut kättäni sitä hänelle ojentaessani. Hän oli Muhammedin äiti. Sitten saapuivat Muhammedin kälyt, joukko vihreään, siniseen ja gredliiniin silkkiin käärittyjä lyhyitä pulleita myttyjä, ihmeellisiä säikkyjä olentoja. Kukin heistä ojensi minulle kostean kätensä ja asetti itsensä divaanille vanhan olennon viereen. He olivat toistensa näköisiä niin kuin kaksoset, istuen siinä pää alas painettuna kulmiensa alta pelokkaita ja surullisia silmäyksiä meihin muihin päin heittäen. Kun he olivat hetken istuneet, levisi huoneeseen jonkun palaneen – joko sipulin tai kamferin – epämiellyttävää hajua, ja hetken ajan haju oli niin voimakas, että vaivoin kykenin sitä sietämään. He tekivät kaiken kaikkiaan hyvin epämiellyttävän vaikutelman. Olin iloinen kun he ryömivät takaisin ylisilleen.”
Lyhyt matkakuvaus ei etene tarkasti etapilta toiselle, vaan koostuu tuokiokuvista. Tässä on vielä eräs Simbergin mieleen jäänyt tunnelma maantieltä.
”Ti, ti, tiiri vikisevät kärryt vieriessään hitaasti ohitsemme. Kohtaamme niitä kai kahdetsadat päivässä, ja ennen kuin ne kaikki ovat menneet ohitsemme, on kulunut aikaa monta tuntia. Ne ovat kaksipyöräisiä kärryjä, ja niitä vetävät fantastiset puhvelit, jotka melkein ryömivät pölyistä tietä eteenpäin. Pyörät ja akseli on tehty puusta. Helteen ja kovan kitkan vuoksi niitä on mahdoton pitää rasvassa, ja siitä seuraa tuo kaikille Kaukasian maanteille hyvin tunnusomainen ääni, jonka erottaa jo kaukaa.
Hedelmäkauppiaita persikoineen, aprikooseineen ja päärynöineen tulee aina vähän väliä vastaan aasejaan ja hevosiaan ohjaten. Heistä muutama päärynöitä kauppaava pysäyttää meidät tarjoten tavaraansa kaupaksi. He pyytävät viisi kopeekkaa naulalta, ja kun pyydän yhtä heistä punnitsemaan, saan nähdä maailman alkukantaisimman vaa’an. Siihen kuuluu keppi muutamine puuhun leikattuine merkkeineen, narulenkki tasapainoa varten, neljän narun kannattama läkkipelti vaakakuppina toisessa päässä ja tiilenpala painona toisessa. Olen ihmeissäni, mutta Bulatshin mielestä se on hyvä ja kruunattu.”
Simberg jätti Bulatshin Kasikumuhiin, vuorten keskellä olevaan kaupunkiin ja matkusti itse troikalla tataarikylien läpi arolle ja edelleen Kaspian meren rannalla olevaan Petrovskin kaupunkiin. Nykyiseltä nimeltään se on Makhachkala. Sinne hän saapui ”janoisena ja auringon tuntemattomaksi paahtamana, pölyn peittäessä silmät ja vaatteet. Sieltä lähdettiin sivistyksen tietä jälleen Pohjolaan.”
Odotin hieman seikkaperäisempää ja johdonmukaisempaa matkakuvausta. Kirjasta jäi jotenkin vaisu tunnelma. Mukaan liitetty kartta on suureksi avuksi sillä paikkojen nimet ovat niin muuttuneet, ettei reittiä voi seurata nykyisistä kartoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti