Petter Forsskål: Matka onnelliseen Arabiaan

Petter Forsskål
Matka onnelliseen Arabiaan 1761-1763
IdeaNova 2003
Resa till Lycklige Arabien 1950

”Petter Forsskålin päiväkirja kertoo suomalaisen tiedemiehen jännittävästä matkasta maahan, jota kutsuttiin Onnelliseksi Arabiaksi. Se kertoo kiehtovalla tavalla oudon Orientin elämästä. Lukija tutustuu Konstantinopoliin, Aleksandrian aarteisiin, Kairon katuelämään, Mokan kahvikauppiaisiin ja Jemenin ylimystön arkipäivään. Perillä tekijä uskoo löytäneensä Onnellisen Arabian. Pian vieras ilmasto kuitenkin vaatii veronsa. Forsskål kuolee Jemenissä vain 31-vuotiaana. Tarmokas ja ennakkoluuloton suomalainen olisi epäilemättä kuulunut Euroopan historian suuriin nimiin, jos olisi palannut matkaltaan.”

Suomi oli Forsskålin matkan aikana osa Ruotsia. Parikymmentä vuotta aikaisemmin Ruotsi oli Turun rauhan myötä joutunut luovuttamaan Venäjälle alueita Suomen kaakkoisosasta. Raja kulki tuolloin Kymijoessa. Käynnissä oli seitsenvuotinen sota, jossa Iso-Britannia, Preussi ja Hannover taistelivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan. Tanska ei ollut sodan osapuolena. Ottomaanit puolestaan hallitsivat niitä seutuja, joissa kirjassa kerrottu retkikunta matkusteli.

Göttingeniläinen professori Johann Michaelis oli saanut ajatuksen lähettää Arabiaan tutkijoita hankkimaan tietoja kasvien nimistä, tavoista ja alueen maantieteestä. Niiden avulla voitaisiin saada lisävalaistusta Pyhien kirjoitusten syntyhistoriaan ja Raamatun historian tapahtumiin. Hän sai Tanskan kuninkaan (Fredrik V) innostumaan asiasta.

Helsingissä syntynyt Petter Forsskål oli opiskellut Uppsalan yliopistossa kuuluisan Carl von Linnen opastuksella luonnontieteitä. Lisäksi hän oli opiskellut Göttingenin yliopistossa arabian kieltä. Niinpä hänet valittiin kasvitieteilijäksi Tanskan kuninkaan lähettämään luonnontieteelliseen retkikuntaan.

Kuusihenkisestä retkikunnasta vain kaksi oli tanskalaisia: Fredrik von Haven ja lääkäri Christian Kramer.
Forsskålin lisäksi oli toinenkin ruotsalainen, apumiehenä toimiva husaari Berggren. Saksalaisia olivat luutnantti Carsten Niebuhr, jonka tehtävänä oli laatia karttoja ja määrittää paikkakuntien tarkat sijainnit sekä Georg Baurenfeind, tehtävänään piirtää kasveja, eläimiä ja Arabian nähtävyyksiä.

Kirja koostuu Petter Forsskålin päiväkirjamerkinnöistä, jotka käsittävät havaintoja kuljettujen seutujen luonnosta, etenkin kasveista. Se on laadittu ikään kuin matkakertomuksen muotoon, mutta on ollut luonnollisesti pelkkä konsepti jotakin täydellisempää versiota varten. Päiväkirjassa ei esimerkiksi puututa retkikunnan vaikeisiin henkilösuhteisiin, eikä Havenin kuolemaa mainita lainkaan.
Kirjaan on liitetty suomentajan laatima Forsskålin elämänkerta ja selitysosa, joista käy ilmi matkan tarkempia vaiheita.

Matka alkoi Kööpenhaminasta tanskalaisella sotalaiva Grønlannilla tammikuun neljäntenä vuonna 1761. Tuon ajan laivat eivät voineet huonolla säällä purjehtia, joten matka pysähtyi Helsingöriin. Vasta Maaliskuun 10. päivänä matka jatkui ja niin hidasta oli matkanteko, että Marseilleen saavuttiin toukokuun 13. päivänä.

Tanskan ja Britannian välillä vallitsi rauha, mutta Välimerellä partioivat brittien sotalaivat valvoivat vihollismaasta Ranskasta lähtevää liikennettä.
”Kesäkuun 3. päivä lähdettiin Marseillesta. Olimme sieltä ottaneet suojaamme muutaman tanskalaisen kauppalaivan. Pieni englantilainen laivasto, jonka kohtasimme, ei voinut sulattaa sitä, että me kuljimme tarkastamatta ohi. Me torjuimme sellaisen vaatimuksen, valmistauduimme puolustautumaan ja menimme kenenkään estämättä tiehemme.”

Retkikunta viivähti Maltalla kesäkuun 14. ja 20. päivän välisen ajan. Forsskål kirjoittaa päiväkirjaansa laajasti Maltan luonnosta ja elinoloista.
”Koko saari on pehmeästä kalkkikivestä koostuva kallio. Jos seutu onkin hedelmätöntä, korvautuu tämä puute sillä, että rakennuskiveä riittää kotitarpeiksi ja ulos laivattavaksi yllin kyllin. Kaikki linnoituslaitteet on muurattu tästä kivestä. Saarella on varaa rakentaa kaikki rakennukset massiivisesta kivestä. Ne ovat kolmen, neljän kerroksen korkuisia, ja niissä on kadun puolella parveke, jossa voi vilvoitella ja katsella ohikulkijoita.”
Tiedemiehen asenteella hän suhtautuu epäilevästi hänelle esiteltyihin katolisen kirkon aarteisiin. Oli pyhiä sääriluita, orjantappurakruunun piikki, pala ristiä ja evankelista Luukkaan tekemä maalaus! ”Minua miellytti Maltan luonnonhistoria enemmän kuin sen taikausko ja harhaopit. Keräsin näiltä kalloilta suuren määrän kasveja.”

Matkalaiset pysähtyivät heinäkuun alussa muutamaksi päiväksi Smyrnaan (nyk. Izmir). ”Täällä saimme esimakua siitä, kuinka oudoilta Orientin tavat meidän elintapoihimme verrattuna vasta tulleesta tuntuvat. Rakennuksia ei ole tehty tavalliseen tapaan, vaan niissä on pitkät holvikäytävät ja parvekkeet sohvineen, joilla mukavasti loikoilla samalla kun katselee kadulla kulkevia. Turkisvaatteet ja paksut turbaanit lämpimässä säässä kuuluvat muodin vaatimuksiin. Kukin sääty kantaa puvussaan jotain omaa tunnuspiirrettä. Naimattomat naisenpuolet peittävät kasvonsa valkealla liinalla, naimisissa olevat mustalla.”

Forsskål seurueineen viipyi Konstantinopolissa noin kuukauden, mutta päiväkirjaansa hän on kuvannut vain alueen luontoa. Matka jatkui meriteitse kohti Aleksandriaa. ”Syyskuun 8. nousimme turkkilaiseen laivaan. Tutustuimme erääseen kauppamieheen, joka oli pyrkimässä Kairoon mukanaan eurooppalaisittain hyvin erikoista markkina-tavaraa, nimittäin orjattaria. Kaikki häveliäisyyteen sisältyvät varotoimet otettiin käyttöön: heille vuokrattiin oma kajuutta meidän yläpuoleltamme, ja hän yksin toi heille ruoan.”

Matkalla pistäydyttiin Rhodoksella ja Aleksandriaan saavuttiin 26. syyskuuta. Forsskål ihastelee seudun muinaisia raunioita mutta pitää ”botaanisia” retkiä itselleen tärkeämpinä.
”Kaikilla matkoillani kaupungissa ja sen ulkopuolella oli kulkuneuvonani aasi – aivan kunniallisesti, koska sitä yleisesti käytetään. Eläimet ovat myös täkäläisiä, ja vaikka ne ovatkin samaa lajia eurooppalaisten kanssa, ne ovat kuitenkin saaneet toisenlaisen kasvatuksen. Ne eivät ainoastaan käy arvokkaasti, vaan kiiruhtavat raviin ja laukkaan, kaikkeen sen mukaan, miten niitä siitä asiasta muistutetaan. Kaikkialla seisoo kaduilla satuloituja aaseja valmiina käytettäväksi pientä maksua vastaan, mikä tässä kuumassa ilmanalassa merkitsee hyvin suurta mukavuutta.”

Forsskål kertoo ryöstelevistä beduiineista ja arabien eripuraisuudesta. ”Minulla oli eräänä päivänä tilaisuus nähdä oikea mellakka. Sen syynä olivat paimentolaiset arabit, jotka hiukan aikaisemmin olivat tehneet kaupungissa pahojaan ja uskalsivat nyt varomattomuudessaan tulla kaupunkiin ostamaan muonaa ja ruutia. Heitä kohdeltiin aivan samalla tavoin kuin he itsekin olivat käyttäytyneet. Kaupungin roskaväki hyökkäsi tämän irtolaisjoukon kimppuun kiviä heitellen ja ajoi heidät lopulta suurelle aukiolle. Konsulillamme oli asuntonsa aivan siinä vieressä, joten minulla oli juuri sopivasti mukava looshi tätä katunäytelmää varten.”

”Arabiaa tulee puhua siinä maassa, jossa kieli on vallalla. Pitää myös olla vaatetettu maan tavan jälkeen, siihen ei kuulu ainoastaan itämainen pitkä ja löysä puku, vaan frankit käyttävät täällä myös kalpallia eli korkeareunaista myssyä, jossa on soopelinnahkainen reunus. Se on arvon mukainen asu turkkilaisille, jopa kuumimmassa helteessä.
Naispuoliset eivät piilota itseään niin tiukasti kuin Konstantinopolissa. Jotkut verhoavat pään ja muun ruumiin yhteen ja samaan vaatteeseen. Toisilla on höllästi pään yli heitetty, pitkälle ulottuva liina, jossa on aukko silmiä varten.”

”Lokakuun 31. päivänä vuonna 1761 matkustimme Aleksandriasta pienellä laakealla aluksella, josta käytetään nimeä germ. Me emme tulleet pidemmälle kuin Bickiriin (Abukir), erääseen satamaan, missä kylä ja kastelli sijaitsevat. Muutama turkkilainen ehdotti, että matkustaisimme veneessä lahden yli Edkui-nimiseen kylään ja sieltä maantietä Rosetteen. Minä ja muutamat muut seurueestamme otimme tarjouksen vastaan, varustauduimme ja menimme ylitse.”

(Rosetten kaupungista tuli myöhemmin kuuluisa, kun sieltä Napoleonin sotaretkellä vuonna 1799 löytyi kivipaasi, jonka perusteella ranskalainen tutkija Jean-François Champollion ratkaisi hieroglyfien arvoituksen.)

”Rosetten kaupunki on rakennettu pienistä tiilistä. Niitä pannaan muuriin kaikenlaisissa kuvioissa, erityisesti porttien päällä. Mitään rappausta ei käytetä. Niili, josta maa ja ihmiset saavat vetensä, virtaa täällä sameana ja ruskehtavan värisenä, ei lainkaan kirkkaana. Siinä pestään vaatteet ja siinä kylvetään. Kaikki se lika, joka tiheään kansoitetulta rannalta heitetään jokeen, kaikki se tekee juomavedestä vastenmielisen. Paikallinen väki ei sitä ajattele, vaan juo vettä sellaisenaan, niin sameana kuin se on, ja ylistää sitä maukkaimmaksi vedeksi.”

Matka jatkui Rosettesta pienellä aluksella Niiliä pitkin kohti Kairoa. ”Maaseudulla ovat Egyptin vaivana rosvojoukot, eikä Niilillä olla turvassa yhtään sen paremmin. Kylän väki tulee usein yöllä suurella joukolla katsomaan voiko se hyökätä laivaan. Toiset kulkevat ohi kaapparilaivalla. Siksi vartion pitäminen ei riitä vaan heti epämieluisan joukon ilmaantuessa ammutaan laukaus. Se antaa ymmärtää, että tarkkana ollaan ja tiedetään, keitä muukalaiset ovat. Mielellään vesilläkin matkustetaan karavaaneissa eli useamman laivan saattueessa, mieluummin tiistaina ja perjantaina, jolloin aikataulun mukainen matkustajalaiva kulkee Rosettesta Kairoon.”

”Kairon ilmaston näkee siitä, että kun viimeksi tammikuussa saavuin takaisin kaupunkiin pikku maaseutumatkaltani, oli sumu sankkaa kuin sade, eikä ilma selkiintynyt ennen kuin vasta kymmenen aikaan päivällä. Kaikki kasvit olivat niin märkiä, että ne tippuivat vettä kuin sateen jäljiltä. Kesäkuussa kuumuus on niin ankara, että keräilemäni kasvit lakastuvat muutamassa minuutissa. Huhtikuun 17. päivänä oli taivas äkkiä pimeänä tuulen ollessa etelässä; se ei yksinomaan tuonut muassaan hiostavaa kuumuutta, vaan hienon hiekkasateen, joka tunkeutui kaikkialle.”

Kairosta lähtee ja sinne tulee karavaaneja eri puolilta. Forsskål on ottanut selvää kauppatavaroiden laadusta ja hinnoista. Mekkaan lähtevässä karavaanissa oli mm. silkkiä, terästä ja messinkilankaa, sileää ja karkeaa paperia sekä ranskalaisia ja venetsialaisia kankaita.
Syyrialainen karavaani vei mukanaan silmäneuloja, veitsiä, kairolaista sokeria, ruutia, kuulia, siirappia ja hunajaa, papuja, herneitä, riisiä, vehnää, nauloja ja rohtoja.
Sudanista tai Sennarista kesäkuussa tai heinäkuussa tulevassa karavaanissa on kauppatavarana orjia. Kahdeksanvuotisia poikia myydään 25 mahbubilla kappale. Kymmenestä kahteenkymmeneen vuotiaat maksavat 30-35 mahbubia. Kuohitut orjat maksavat 100-110 mahbubia kukin. Neitsyet ja nuoret orjattaret saa 40:llä mahbubilla. Kaksikymmenvuotiset maksavat 30 mahbubia ja ne jotka osaavat laittaa ruokaa maksavat 60 mahbubia.
Apinoita saa kolmella tai neljällä paralla kappale ja papukaijan saa 2-3 mahbubilla. Puhuvasta papukaijasta saa pulittaa 20-25 mahbubia eli saman verran kuin kahdeksan vuotiaasta orjapojasta. Tämä karavaani tuo myös strutsin sulkia, norsunluuta, kultakimpaleita, natronsuolaa ja niin edelleen. Paluukuormaan he ostavat Kairosta intialaisia ja eurooppalaisia tavaroita, koralleja, meripihkaa, puuvillakankaita, lasihelmiä, peilejä, sapeleita (suoria kaksiteräisiä, ilman tuppea), pyssyjä, vaatteita, paperia ja niin edelleen.

Elokuun lopulla retkikunta matkusti karavaanin mukana Sueziin. ”Kaupunki ei ole suuri, mutta myös viheliäisellä hiekkaisella maaperällä, mistä ei löydy vehreyttä eikä puutarhoja, vaan kaikki tarpeellinen pitää tuoda muualta. Kalaa ja syömäkelpoisia simpukoita löytyy yllin kyllin. Hyvän veden puute on perusongelma, kaupungin omat kaivot antavat huonolta maistuvaa. Arabit tuovat vettä päivittäin eräästä lähteestä Naban luota kaukaa autiomaasta. Se on heidän omistuksessaan. He myyvät sitä kirben eli aasin kantaman nahkasäkillisen neljään paraan.

Osa retkikunnasta kävi Siinain erämaassa, mutta oppaat kieltäytyivät viemästä heitä Kirjoitusten vuorelle. ”Kun herra luutnantti Niebuhr oli halunnut merkitä muistiin jonkun kirjoituksen, olivat nämä olleet heti vaatimassa juomarahaa. Heidän verukkeensa oli se tavanomainen selitys, että frankit ovat niin ihmeellisellä tavalla perillä aarrehaudoista, että pelkästään hautakivien kirjoitukset kopioimalla he voivat Eurooppaan palattuaan kutsua aarteet luokseen maitten ja merien taa. Se tapahtuu yksinkertaisesti avaamalla vain nämä paperit uudestaan.”

Lokakuun 9. päivänä seurue lähti purjehtimaan punaiselle merelle kohti matkan päämäärää, Onnellista Arabiaa. Turin kaupungissa pysähdyttiin ja Forsskål lähti tutustumaan lähistöllä olevaan Raithun puutarhaan. Sinne häntä ei kuitenkaan päästetty. Paluumatkalla häntä vastaan tuli muutama matkaseurueeseen kuuluva janitsaari.
”He olivat aseissa, eivätkä ilman syytä. Heidän ollessaan vesipaikalla oli sinne tullut muuan kreikkalainen kertomaan lähistöllä oleileville arabeille, että maihin oli noussut joku frankki, joka vaelteli ympäriinsä, mittaili ja piirteli kuvia heidän maistaan. Arabit epäilivät heti frankkien harjoittavan noituutta ja aarteen etsimistä nähdessään näiden kirjoittavan ylös jotakin jostakin liikkumattomassa kivessä näkyvästä kirjoituksesta. Nyt heillä oli vielä enemmän aihetta pelkoon, kun kirjoitettiin ylös jotain heidän maistaan ja kaupungistaan. Kiihkon vallassa he lähtivät etsiskelemään tätä epäilyksen alaista muukalaista.”

Jeddassa matkaseurue vaihtoi laivaa, ja jatkoi kohti Mokkaa (Mocha). Pysähdyspaikkana oli Lohaja (Al Luhayyah). Kaupunki oli linnoitettu tornein. ”Joka perjantai marssii varusväki kivääriensä, lippujensa ja rumpujensa kanssa päämoskeijaan, minne kaupungin wali eli suojelija on haudattuna. Upseerit käyvät ratsain. Rukouksen jälkeen he marssivat rannalle, komentajan talon alapuolella sijaitsevalle suurelle aukiolle. Merkillinen marssi. Joka neljännessä tai viidennessä rivissä on kaksi, kolme, neljä sotamiestä rinnatusten, yksi pitää pyssyään ylöspäin suunnattuna, toiset lyövät ja heiluttavat sapeliaan ilmassa. Miehet kiljuvat, laulavat ja hyppivät yhtäjalkaa takaa tulevien rivien edessä, väännellen itseään samanaikaisesti oikealle ja vasemmalle. Näin tanssivat rivit vaativat paljon tilaa. Marssijat laulavat jotain laulua, kunkin tahdin jälkeen toiset hyppäävät. Äksiisi käsittää ainoastaan ammuntaa, ja sekin on kaikkea järjestystä vailla.

Lohajan sijainti ei ole kaupan kannalta edullinen. Sen pitkä ja matala redi on suuri este merenkululle. Kuitenkin tulee tänne monia Turkista ostamaan komissiopohjalla kahvia, sillä tämä seutu sijaitsee lähimpänä, eikä täällä peritä tullia rahassa, kuten Mokassa on tavallista kaikkien muiden kuin eurooppalaisten kohdalla: kaksi ja puoli prosenttia.”

Matka jatkui maitse Beit el-Fakihin kautta Mokkaan. Forsskål ei kerro Mokassa olosta paljoakaan. He viettivät siellä 23.4 – 9.6 välisen ajan. Vaikka Emiiri Farhan oli kirjoittanut kaupungin dolalle, että retkikunta koostui matkustavaisista oppineista, jotka eivät kuljettaneet mukanaan tullattavaa, määrättiin retkikunnan tavarat tarkastettaviksi. ”Ne tutkittiin hyvin armottomalla tavalla, ja arat simpukat heitettiin huolimattomasti ulos. Kirstun läpi lyötiin rautapiikillä, ja samalla virnisteltiin tavaroille, joita ei pidetty sen arvoisena, että niitä kuljetetaan ympäriinsä suurin kustannuksin. Ilkeämielisesti suuret simpukat murrettiin auki, aivan kuin niiden sisään olisi ollut kätkettynä helyjä. Lopulta tuli esille se kirstu, jossa olivat meduusat, jotka eivät olleet vielä täysin kuivuneet. Kun niitä nyt liikuteltiin, päästi se pahaa hajua kaikkialle huoneeseen.
Kaiken pahan lopuksi osuttiin yhteen pulloon, jossa oli spriihin säilötty käärme. Silloin joutuivat kaikki hämmennyksen valtaan. Dolan ympärillä oleva väki, niin kuin hän itsekin, piti meitä ihmisinä, jotka hyörivät tuollaisen tavaran kanssa ympäriinsä harjoittamassa kiellettyjä taitoja. Tavarat tulisi heittää mereen, eikä meidän pitäisi olla yötä kauempaa kaupungissa. Näytin hänelle niitä pulloja, joissa oli kaloja, ja kerroin ettemme me, sen koomin kuin kalatkaan, olleet epäilyttäviä. Olimme säilöneet ne ainoastaan näyttääksemme niitä omassa maassamme suurena harvinaisuutena.”

Kesäkuun 9. päivänä retkikunta lähti kohti Taizzia, jonne saavuttiin 13. päivänä. Aikomus oli sen kautta kulkea Sanaaseen. ”Taizzin kaupunkia pidetään imaamin parhaimpana linnoituksena ja voi asia niin ollakin tämän maan sodankäyntitavan mukaan. Sitä ympäröi monitorninen kahdeksan kyynärää paksu muuri. Muuri kulkee Sabr-vuoren suuntaan ylös vuorenharjalle, missä el-Kahiraksi kutsuttu linna sijaitsee."
Kaupungin ulkopuolella sijaitsi juutalaisten asuttama kylä. Forsskål kävi tutustumassa heihin. "Ihmeteltiin sitä, että eurooppalainen osasi lukea hepreaa, mitä ei luultavasti ole hiljan nähty. Silloin kysyttiin, miksi emme elä Mooseksen lain mukaan? Minä selitin heille, että myöhempi profeetta eli Messias oli sen suureksi osaksi kumonnut ja täyttänyt itsessään kokonaan, ollen niin muodoin itse oikea laki.
He kertoivat asuneensa Jemenissä jo ennen Esran aikaa ja jättäneensä tulematta myöhempään temppeliin. Siihen aikaan he asuivat Tanimissa, päivämatkan Sanaasta itään olevassa kaupungissa. He uskovat, että heillä on yhtä viisaita lainoppineita kuin muuallakin.”

Forsskål teki muutaman päivän retken Taizzin ympäristöön ja siihen hänen päiväkirjamerkintänsä loppuvat.

Kirjaan sisältyvästä Forsskålin päiväkirjamerkintöjen ulkopuolisesta materiaalista käy ilmi, että Forsskål sairastuu malariaan, mutta lähtee retkikunnan kanssa kohti Sanaan kaupunkia. Hän ei jaksa edes puoleen väliin, vaan menehtyy Jerimin (Yarim) kaupungissa. Päiväkirjamerkinnöissä ei mainita myöskään sitä, että tanskalainen Frederik von Haven oli kuollut Beit el-Fakihinissa.

Loput retkikunnasta palasi Mokkaan, josta he lähtivät englantilaisen kauppalaivan mukana kohti Bombayta. Merimatkan aikana kuoli kaksi muuta retkikunnan jäsentä. Luutnantti Niebuhr ja lääkäri Kramer saapuivat Intiaan syyskuussa 1763. Kramer kuoli Intiassa, joten Niebur oli ainoa joka palasi Tanskaan. Hän lähti Intiasta joulukuussa 1764 ja saapui perille kolme vuotta myöhemmin kuljettuaan Persian, Bagdadin, Aleppon, Jerusalemin ja Konstantinopolin kautta.

Olosuhteet Tanskassa olivat muuttuneet, kuningas oli vaihtunut ja monet matkaa tukeneista professoreista olivat kuolleet. Niebuhrin paluu ei saanut juuri huomiota osakseen, sitä voisi hyvin verrata olankohautukseen. Niinpä Kiøbenhavnske Tidener tyytyy kirjoittamaan varsin lyhyesti: ”Luutnantti Carsten Niebuhr on saapunut ulkomaanmatkalta.”

Forsskålin vaivalla keräämät näytteet saavat pilaantua rauhassa vuosien ajan. Forsskålin suuri herbaario, johon kuului yli 1300 kasvia, saapui hyvässä kunnossa Kööpenhaminaan. Kun sitä parisenkymmentä vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen lopulta alettiin tutkia, oli se pahasti kosteuden ja hyönteisten turmelema. Se sai jäädä unholaan, kunnes vasta 150 vuotta myöhemmin siitä koottiin kokoelma Herbarium Forsskål