Kiinalaiset jutut
Otava 2001 (1954)
”Pentti Haanpää kävi harvoin pääkaupungissa ja karttoi yhteisiä rientoja. Vuonna 1953 hän kuitenkin yllättäen otti vastaan Kiinan kansantasavallan virallisen kutsun tutustumismatkalle.
Puolentoista kuukauden ajan kirjailija kiersi Kiinaa valtuuskunnassa, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Sylvi Kekkonen, Matti Kurjensaari, Kustaa Vilkuna, Mauri Ryömä ja Ritva Arvelo.
Matkakertomuksistaan Haanpää kirjoitti tarkkailevan, ironisenkin teoksen Kiinalaiset jutut. Päiväkirja, jota hän piti matkan aikana, on sen sijaan löytynyt vasta hiljattain ja julkaistaan nyt ensi kerran. Se kuvaa matkaa toisesta näkökulmasta ja valottaa omalla tavallaan Haanpään työskentelytapaa.
Teoksen on toimittanut oululainen Haanpää-tuntija Esko Viirret.”
Kirjan toimittajan esipuheessa kerrataan silloista Kiinan lähihistoriaa. ”Japani hyökkäsi Kiinaan vuonna 1937. Sota jatkui toisena maailmansotana, ja kiinalaiset huomasivat olevansa voittajan, Yhdysvaltain puolella. Maailmansodan jälkeen sisällissodassa kommunistit voittivat Chiang Kai-shekin joukot, jotka pakenivat Taiwaniin (Formosa) vuonna 1949. Samana vuonna perustettiin Kiinan kansantasavalta. Taloudessa ja politiikassa Kiina otti mallia Neuvostoliitosta ja esimerkiksi sen viisivuotissuunnitelmista.”
”Valtuuskunnan matka tehtiin lentokoneella Helsingistä Leningradin ja Moskovan kautta Pekingiin. Pitkä junamatka kulki Hebein, Nankingin, Shanghain, Hangchoun ja Kantonin kautta Wuhaniin. Paluumatka tehtiin lentokoneella Pekingin, Irkutskin, Novosibirskin ja Moskovan kautta.”
Haanpää seurasi vappuparaatia sateisella Tienanmenin torilla. ”Täsmälleen kello kymmenen puhemies Mao Tse-tung ilmestyi pääkorokkeelle lukuisine seuralaisineen ja soittokunta puhalsi ”Itä on punainen” ja huudot ”Kauan eläköön Mao Tse-tung!” kohoilivat torin kaikilta kulmilta. Sitten jyrisivät tykit kaksikymmentäkahdeksan yhteislaukausta kohti pilvistä taivasta ja soittokunta soitti Kiinan kansallishymnin ja Kansainvälisen. Oli herennyt satamasta ja nyt alkoi kolme tuntia kestävä näytelmä, joka vaikutti sekä valtavuudellaan että vaihtelevaisuudellaan.”
Seitsemäntuhatta nuorta pioneeria, kaksitoistatuhatta Pekingin tehtaitten työläistä, neljäkymmentätuhatta rakennustyöläistä kantaen sahoja ja vasaroita, rautatieläisiä, kaivostyöläisiä, kymmenentuhatta talonpoikaa Pekingin lähistöltä…
”Lopuksi väljenevällä torilla lippuryhmien ja marssirivistöjen kuvioita, musiikkia, ilotulituksen pauketta ja välkettä, sadoittain ilmapalloja, jotka kuljettivat pieniä punaisia lippuja kohti taivasta. Mao Tse-tung lähti kulkien korokkeensa reunaa pysähdellen ja tervehtien lakillaan huutavaa ja taputtavaa kansaa. Kookas, tukeva, rauhallinen mies. Moni näki ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään tämän nykyhetken ihmiskunnan ehkä huomattavimman henkilön.”
Eräs valtuuskunnan lukuisista tutustumiskohteista oli Huai-virran patotyömaa. ”Näky oli ällistyttävä ja mieleen syöpyvä. Kymmeniä metrejä syvä ja avara monttu, jonka todelliset mittasuhteet kuitenkin häipyvät pimeyteen, kuhisi täynnä miehiä kuin muurahaisia. Se oli ensimmäinen vertauskohta, joka tuli mieleen: muurahaispesä, käsittämätöntä hyörinää. Miehiä juoksi pareittain tuolta manalan syvyydestä jyrkkää rinnettä ylös loputtomana virtana, kantaen välissään olkapäillään notkuvassa bambukorennossa maalla täytettyä vasua. Väkeä oli tosiaankin sakeassa tällä työmaalla, jos muuallakin Kiinanmaassa. Noita pieniä kuormia tuli ylös solkenaan. Niitä tuli ja tyhjät korit palasivat samoin rientoaskelin montun syvyyteen.”
”Kiinalainen on taakankantaja. Vaikuttaa siltä, että melkoinen osa hänen elämästään kuluu kuormankannossa. Ajoneuvoja on vähän ja joissakin osissa maata näytti vetoeläin olevan olemattoman harvinainen. Kuormat keinuvat korennoissa ja vieläkin voi mies juosta loikuttaa pitkin katua kärryt perässään, vetäen toista miestä. Ja lapsi kävelee ja seisoskelee tienvierellä kantaen toista, kokoistaan, joka on sidottu hänen selkäänsä, eikä näytä olevan moisesta moinaankaan.
Mutta paikoitellen ristiin rastiin maata halkovat kanavat ovat täynnä veneitä. Purjetilkkuset lepattavat ja kuormat kulkevat. Vedellä on vahvat hartiat.”
”Kiina on maatalousmaa. Kahdeksankymmentä prosenttia juuri tapahtuneen väenlaskun mukaan yli kuudesta sadasta miljoonasta kiinalaisesta kuuluu maata viljelevään väestöön. Neljä-viisikymmentä pitkää vuosisataa on kiinalainen talonpoika viljellyt tätä maata. Siellä hän yhäkin köykkii sirppeineen tuleentuneella pellolla kuten tuhansia vuosia sitten. Vartta iskee kovalla savitantereella jyvät irti tähkäpäistä ja ihmiskoura, viskaus erottaa jyvät akanoista. Siellä hän rypee vesipuhveleineen riisinviljelyslätäköissään.”
”Olemme Shanghaissa. Likimain 40 prosenttia Kiinan teollisuudesta on tässä kaupungissa. Täällä taotaan, valetaan ja kudotaan, tehdään täytekyniä, lääkkeitä, laivoja ja mitä tahansa. Täällä on kuusi miljoonaa asukasta ja tämä on eräs maailman suurimmista ihmismuurahaismättäistä.
Katuvaunut kulkevat jyristen, riksat polkevat pyöriään ja autoja vilahtelee. Jyhkeitten rakennusten seinistä voi vielä siellä täällä erottaa huonosti poishangattuja tahi liian ohuen maalin peittämiä isoja eurooppalaisia kirjaimia: pankkeja, toimistoja, vakuutuslaitoksia.
Pääkaduilla näki myöskin ilmeisiä eurooppalaisia ihmisiä. Shanghai on ollut kansainvälisimpiä paikkoja maailmassa. Siellä voi tavata kaikkia Euroopan kansallisuuksia ja kaikkia idän kansoja.”
Haanpäällä oli tapana eri matkakohteissa livahtaa seurueesta yksikseen kävelemään pitkin teitä ja katuja. Niin hän teki myös Kantonissa. ”Aivan pian on selvillä siitä, että Kanton ei ole mikään tyhjä kaupunki. Siellä on ihmisiä, asukkaita. Luulisi heitä olevan työpaikoillakin, mutta silti kaikilla kaduilla on väkeä tungokseen asti. Vilahtelee meikäläisen silmään mitä merkillisimpiä ihmishahmoja, loistelee paljon kiiltävää, mustaa silkkiä. Se on näiden seutujen muotikangasta. On myymälä myymälän vieressä, eikä etuseinää ole ensinkään. Vieras ällistelee uudemman kerran kauppiaitten säädyn runsautta. Heitä riittää kaduillekin. Eräs tyttö kulkee pitkän matkaa rinnallani, availee remmeistä kantamansa laatikon kantta, huutaa vähän väliä jotakin korvaani ja nauraa täyttä kurkkua. On lopulta ostettava häneltä joku kylmä kappale, joka on mieluummin jäätä kuin jäätelöä.
Kaduilla tapahtuu paljon asioita. Teräaseitten teroittaja huutelee, parturi harjoittaa ammattiaan ja ruokaa kärisee pannuissa. Käsityöläiset näyttivät järjestäytyneen ammattikunnittain katujen varsiin. Samaa säätyä oli aina vieri vieressä kadun kummallakin puolella. Eikä heidänkään työpajoissaan ollut mitään näköalaa estävää etuseinää. Peltiseppien kadulla kävi tavaton, korvia vihlova takomisen räike.
Joskus kaupunkia halkaisee kanava keltaisine vesineen, katkaisten kadun ja sukeltaen suoraan talojen sekaan. Paikoin löyhähtää vahva asumisen haju.
Kapeat kadut ovat muuttuneet kummallisiksi hökkelikujiksi, mutta väkeä riittää niillekin runsaasti. Se on vain ikään kuin kiireettömämpää. Vaikuttaa siltä niin kuin useilla ei olisi mihinkään menemistä, niin kuin he olisivat samanlaisia vetelehtijöitä kuin sinäkin. Paikoitellen ovat paikat tulvillaan lapsia, vähävaatteisia ja aivan alastomiakin. Ja mikäpä on ollessa: aurinko on ylhäällä kuumana kuin poltinora.
Käärmekeitto on lusikoitu lähtiäisillallisilla. Siitä huolimatta minulla ei riitä sisua lähteä katsomaan kiinalaista klassillista oopperaa. Sillä sen sanoma, niin hyvä kuin se lieneekin, pysyy enimmäkseen salattuna meikäläiseltä.
Menen jäähyväiskävelylle Kantonin valaistuille ja puolipimeille kaduille ja Helmivirran äyräälle, laitureille. Kiinanmaa tulvii ihmisiä, kuten heidän mahtavat virtansa sakeannäköistä vettään. Näyttää siltä, että joku osa heistä suorastaan asuu kaduilla. Ihmisiä, kokonaisia perhekuntia, istuskelee ja kyyröttää seinänvierillä ja laitureilla virran partaalla. Lapset juoksentelevat ja leikkivät katukäytävillä. On jollain tavoin hyvää tekevää, kaiken vieraalta vaikuttavan keskellä, huomata tuo tuttu piirre: lapset leikkivät, tuntevat liikkumisen ilon.
Ehkäpä sitä tunsivat iäkkäämmätkin. Sillä liikkeellä heitä oli, vielä valtavasti enemmän kuin päivänvalossa, poltinora-auringon alla. Sinne tänne he touhottivat ja epäilemättä heistä oli tärkeätä elää. Jos itsekin katsot ja kummastelet, niin vielä kummitusmaisempi mahtoi olla oma hahmosi kiinalaisen silmään kantonilaisen kadun vilinässä. Huomasi jonkun aina pysähtyvän, kun hän äkkäsi sinut tungoksessa, kasvoilla epäilystä, ällistystä, kauhua…”
”Näimme Kiinanmaassa paljon punahuivisia pioneereja. Näimme kiinalaislapsia koulujen penkeillä, kylissä ja lastentarhoissa ja kodeissa, ja myöskin jossakin katujen ja kujien varsilla, sen näköisinä niin kuin he olisivat oman onnensa nojassa.
Mitä uusi Kiina aikoo tehdä lapsilleen, mitä se heille opettaa? Isänmaasta ja kansasta, tieteestä ja työstä ja yhteisestä omaisuudesta saavat kuulla lyhyitä esityksiä jo aivan pienet lapset shanghailaisessa lastenkodissa. Työn ainutlaatuinen, elämää ylläpitävä ja uutta luova arvo, näytetään erityisesti käytännössä ja kädestä pitäen. Tuntui kuitenkin vahvasti siltä, että Kansan Kiina oli näyttänyt meille sinä päivänä voimansa. Sen rajojen sisällä laidasta laitaan, rymisi rakennustyö. Myöskin ihmisiä, tulevaisuutta, rakennettiin aivan kädestä pitäen…"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti