Vanhaa välimerta ristiin rastiin
Savukeidas 2010
(Jenkkejä maailmalla, WSOY 1922)
Innocents Abroad 1869
”Klassikkokirjailija Mark Twain (1835-1910) matkusti kirjailijauransa alkutaipaleella Amerikan mantereelta vanhaan Eurooppaan. Hän näki Azorien aasit, Marokon vuosisataiset berberit ja malttamattomat maurit, tapasi Pariisin parjatut parturit ja Italian ihanat ladyt. Hän livahti salaa Akropoliin kukkulalle kunnioittamaan muinaisia filosofeja ja poltti turkkilaista tupakkaa Konstantinopolin kaduilla. Vanhaa Välimerta ristiin rastiin kertoo vilpittömän viisaasta seikkailusta 1800-luvun Euroopassa.”
Kirja muokkaantui Twainin kotiinpaluun jälkeen hänen Yhdysvaltoihin lähettämiensä sanomalehtikolumnien sekä päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Tämä ei ole tavanomainen matkakirja, vaan sarja irrallisia tapahtumia pitkän matkan varrelta. Twain ei säästele sanojaan silloin, jos jokin seikka ei häntä miellyttänyt. Lukeminen sai minut paikoin hihittämään ääneen. Hän tarttuu kaikkeen outoon ja erikoiseen, paisuttelee ja nälvii sitä. Jotkut voisivat pitää tällaista nykyään vihapuheena, mutta itse koen tämän vain huumorina. En kuitenkaan kannata sananvapauden nimissä tehtyjä loukkaavia pilakuvia tai pilkkaavia kirjoituksia.
Vuonna 1865 tehty matka suuntautui ensin Azoreille ja sieltä Marokkoon.
”Jos on olemassa todella vieraita paikkoja, niin Tanger on sellainen. Sen todellista henkeä ei voi löytää mistään kirjasta paitsi Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Ruuhkainen ja kuhiseva kaupunki on valtavan, yli tuhat vuotisen kivimuurin ympäröimä. Sitä, kuinka maurilaiset talot ovat sisustettu, ei kukaan tiedä, sillä niiden pyhien seinien sisään ei lasketa milloinkaan kristittyjä. Kadut ovat itämaisen kaltaisia – osa vain metrin levyisiä, toiset kaksi, ja vain harvat yli neljä metriä leveitä. Täällä näkee aavikoiden ehtoja beduiineja ja vakavia maureja, jotka ylpeilevät aikojen alkuun saakka ulottuvalla historiallaan. Kaupungissa on myös juutalaisia, joiden esi-isät pakenivat tänne vuosisatoja sitten, tummahipiäisiä, kurkunleikkaajiksi syntyneitä vuorilta saapuneita rif-berberejä, aitoja ja alkuperäisiä neekereitä, jotka ovat mustia kuin Mooses, ulvovia dervissejä ja satoja erirotuisia arabeja – sanalla sanoen kaikenlaisia- ja mallisia vieraita ihmisiä, joita on kiinnostava katsella.”
”Olen nähnyt vilaukselta useiden maurilaisten naisten kasvoja ja kunnioitan syvästi sitä viisautta, joka on johtanut heitä peittämään niin hirvittävän rumuuden.”
”Marokon hallitsija on sieluton despootti ja hänen alaisinaan toimivat mahtavat upseerit ovat vain pienemmän mittakaavan despootteja. Maassa ei ole tarkoin säädeltyä verotusta, mutta kun hallitsija tai passa haluavat rahaa, he ryhtyvät verottamaan jotakuta rikasta kansalaista, jonka on maksettava lunnaat tai kohdattava vankilan karuus.”
Tangerin jälkeen Mark Twain ryhtyy kuvaamaan Ranskan matkaosuutta. Hän kehuu yleistä siisteyttä ja järjestystä. ”Ranskassa kaikki toimii kellon tarkkuudella ja on säntillisessä järjestyksessä. Virheitä ei satu. Joka kolmannella vastaantulijalla on niskassaan univormu, ja oli hän sitten valtakunnan poliisi tai jarrumies, hän on aina valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiin uupumattomalla kohteliaisuudella.”
Pariisissa hän etsii epätoivoisesti parturinliikettä kahden tunnin ajan, mutta ei löydä. Lopulta hän astuu empien peruukkimaakarin puotiin, jossa saatu käsittely ei vastannut hänen mielikuvaansa parran ajosta. ”Riittäköön kun kerron, että alistuin lopulta käsittelylle ja kestin koko julman kidutuksen ranskalaisparturin veitsen armoilla. Pohjattoman tuskan kyyneleet vierähtivät poskilleni silloin tällöin, mutta selvisin sentään. Toimenpiteen jälkeen toinen paha-aikeisista salamurhaajista nosti vesisoikon leukani alle ja loiskutteli sen sisällön kasvoilleni, rinnuksilleni ja niskasta alas selkääni aikeinaan pestä pois saippua ja veri. Hän kuivasi naamani pyyhkeellä ja oli jo ryhtymässä kampaamaan hiuksiani, kun pyysin saada nousta tuolista. Sanoin nöyryyttävän ironisesti, että minulle riitti tulla nyljetyksi – en tarvinnut enää skalpeerausta.”
Notre Damea katsellessaan hän kertoo sen historiasta. ”Yksi siipi tästä vanhasta jalosta rakennuksesta jäljittelee antiikinaikaisia idyllisiä tyyli-ihanteita. Sen rakennutti Burgundin herttua Sans-Peur lepyttääkseen omaatuntoaan – hän näet oli surmannut Orleansin herttuan. Mutta voi! Kaikonneet ovat nuo vanhat hyvät ajat, jolloin murhaaja pystyi kiillottamaan maineensa tahrat ottamalla esiin tiilensä ja laastinsa ja rakentamalla kirkkoon lisäsiiven.”
Ranskasta matka jatkui laivalla Genovaan. Toiset asiat ihastuttivat, toiset eivät. ”Tahtoisin jäädä tänne. Mieluummin en lähtisi enää eteenpäin. Jossain Euroopan kolkassa voi olla kauniimpiakin naisia, mutta epäilen sitä vahvasti.”
”Älkää milloinkaan polttako italialaista tupakkaa. Älkää missään olosuhteissa sortuko siihen.”
Mark Twain kummastelee monien matkailijoiden tavoin Etelä-Euroopan katolisten mieltymystä niin sanottuihin pyhäinjäännöksiin. Genovassa hän tutustui San Lorezon vanhaan katedraaliin. ”Meille näytettiin myös Luukkaan maalaama madonnan muotokuva, eikä se näyttänyt puoliksikaan niin vanhalta ja tunkkaiselta kuin jotkut Rubensin maalaamat taulut. Emme voineet olla ihailematta apostolin vaatimattomuutta, kun hän ei kirjoituksissaan koskaan tullut maininneeksi osaavansa maalata niin taidokkaasti. Eikö tämä koko pyhäinjäännössotku mene hieman liian pitkälle? Jokaisessa vanhassa kirkossa on aina pala Jeesuksen ristiä ja samaten muutamia nauloja siitä. En halua liioitella, mutta uskoakseni olemme nähneet kokonaisen tynnyrillisen näitä nauloja. Ja pitää toki muistaa ojantappurakruunu: siitä on paloja Pariisissa Sainte Chapellessa, samoin Notre Damessa. Ja pyhän Dionysiuksen luita olemme takuulla nähneet niin paljon, että niitä riittäisi kahden pyhimyksen kokoamiseen, jos moiseen olisi tarve.”
Italian osuuteen kuului myös matka Vesuviukselle. ”Lähdimme kellontarkasti keskiyöllä ja puolentoista tunnin matkanteon jälkeen saavuimme läheiseen kylään. Se oli vihoviimeinen loukko auringon alla. Kylässä napataan naisen huivi tuolin karmilta ja veloitetaan pikkurahoja sen palauttamisesta, ja jopa vaunujen oven avaamisesta saa pulittaa jotain, samoin sen sulkemisesta, kun kyydistä matkan jälkeen poistuu. Sinua autetaan riisumaan matkatakki – kaksi centiä, olkaa hyvä; vaatteesi harjataan, kunnes ne näyttävät pahemmilta kuin ennen toimenpidettä – kaksi centiä; sinulle hymyillään ja kumarretaan hattu kädessä irvistäviä huulia nuoleskellen – kaksi centiä. Ihmiset ovat alttiita tiedottamaan kaikesta, kuten siitä, että muulit saapuvat juuri parhaillaan – kaksi centiä; lämmin päivä, sir – kaksi centiä; teiltä vie tunteja nousta sinne – kaksi centiä.”
Mark Twain tutustuu myös Pompeijiin ja kuvaa raunioita mielenkiintoisesti.
Italian jälkeen matkalaiset kiertelivät Kreikan saaristossa ja saapuivat lopulta Pireuksen muinaiseen satamaan. ”Sitten tulivat huonot uutiset. Pireuksen komentaja saapui veneellä paikalle ja sanoi, että meidän on joko lähdettävä tiehemme tai sitten purjehdittava ulos satamasta ja pysyttävä vankeina laivallamme tarkassa karanteenissa yhdentoista päivän ajan! Olimme koko päivän ankkuroituneina paikkaan, josta näimme Akropoliin, ja silti meidän oli pakko lähteä ilman, että saimme vierailla Ateenassa!”
Yöllä Mark Twain kolmen kumppaninsa kanssa souti salaa rannalle ja he hiipivät kuun valossa katsomaan kuuluisia raunioita. ”Kipusimme samoja kiviportaita, joita Paavali oli noussut, seisoimme aukiolla, jossa hänkin oli seisonut, ja yritimme muistella, mitä Raamattu kertoi tapauksesta. Tietyistä syistä en kuitenkaan muistanut tarkkoja sanoja. Sittemmin olen tarkistanut ne: Odotellessaan Ateenassa matkakumppaneitaan Paavali näki joka puolella kaupunkia epäjumalankuvia, ja tämä sai hänet kuohuksiin. Hän keskusteli synagogassa juutalaisten ja jumalaapelkäävien kanssa ja puhutteli joka päivä torilla kaikkia, joita sattui tapaamaan. … He veivät hänet mukanaan Areiopagille ja sanoivat: ”Saisimmeko tietää, mikä on se uusi oppi, jota sinä julistat?” … Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: ”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa on kirjoitus: Tuntemattomalle jumalalle. Juuri sitä, mitä te tuntemattomana palvotte, minä teille julistan”
Ateenasta Twainin seurue lähti purjehtimaan kohti Konstantinopolia. ”Konstantinopoli on erittäin jalo näkymä. Sen puoleensavetävyys kuitenkin alkaa ja loppuu kaupungin pittoreskiin ilmeeseen. Siitä hetkestä pitäen kun nousee maihin aina siihen asti kun palaa laivalle Konstantinopolia voi vain halveksia. Vene, jolla sinne kuljetaan, sopii ihailtavan huonosti tarkoitukseensa. Se on komeasti ja siististi rakennettu, mutta kukaan ei pysty käsittelemään sitä hyvin Mustaltamereltä käsin Bosporinsalmelle saapuvissa vellovissa virtauksissa. Edes tyynellä säällä vain harva pystyy soutamaan hökötystä kunnolla. Se on pitkä ja kepeä kanootti (kajakki), joka on toisesta päästä melko leveä ja kapenee veitsenterän malliseksi toisesta. Pitkä kapea pää on kaareutuva, ja on helppo kuvitella kuinka vaahtoavat virrat kieputtavat sitä. Siihen kuuluu kaksi airoa, toisinaan neljä, eikä peräsintä ole laisinkaan. Matkaan lähdetään kohti tiettyä suuntaa ja sinne päästäkseen saa kulkea viidenkymmenen mutkan kautta. Ensimmäinen airo kyntää vettä vuorollaan ja toinen sen jälkeen. On harvinaista, että molemmat airot vetävät venettä eteenpäin samanaikaisesti. Tämän kaltainen veneily saa kärsimättömän ihmisen mielipuoleksi viikossa. Laivurit ovat eittämättä kömpelöimpiä, tyhmimpiä ja hölmöimpiä ihmisiä, joita maa päällään kantaa.
Kapeilla kaduilla tungeksivat ihmiset olivat paksumpia kuin ampiaiset ja miehet olivat sonnustautuneet niin pöyristyttäviin, vierasmaalaisiin, jumalattomiin, liioitteleviin ja järisyttäviin pukuihin kuin vain viinahorkasta kärsivä pirujen riivaama räätäli voisi saada aikaan. Meneillään oli kaikkien kuviteltavissa olevien asujen täyttämät villit naamiaiset ja jokainen eteenpäin kamppaileva väkijoukko jokaisella kadulla näytti järkyttävän ristiriitaiselta. Joillain vanhemmilla miehillä oli päissään kammottavat turbaanit, mutta valtaosa koko pakanajoukkoa oli sonnustautunut peijoonimaiseen, punaiseen päälaelle asetettavaan lakkiin, jota kutsutaan fetsiksi. Kaikki muut vaatekappaleet, joita he suvaitsivat käyttää, olivat sanoinkuvaamattomia.”
”Jos kaipaat kääpiöitä, ihan van muutamia kääpiöitä ikään kuin mielenkiinnon vuoksi, niin lähde toki Genovaan. Jos niitä puolestaan haluaa ostaa tukullisen jälleenmyyntiä varten, kannattaa mennä Milanoon. Kaikkialla Italiassa on riittämiin kääpiöitä, mutta minusta vaikutti, että nimenomaan Milanossa niitä oli tavattomasti. Jos taas haluaa nähdä asianmukaisen valikoiman erilaisia rampojen ja ihmishirviöiden todellisen tyyssijan, on viipymättä matkustettava Konstantinopoliin.
Napolin kerjäläinen, jonka jalka on kuihtunut yhdeksi ainoaksi kammottavaksi varpaaksi, josta riippuu muodoton kynsi, ei pärjäisi täällä, sillä moinen näky ei saisi Konstantinopolissa juurikaan huomiota osakseen. Mies riutuisi nälkäänsä. Kukapa kiinnostuisi hänenlaistensa ihmisten outouksista niiden harvinaisten olentojen joukossa, jotka ruuhkauttavat Kultaisen sarven ylittävät sillat ja näyttelevät epämuodostumiaan Stambulin katuojissa?
Oi kurja teeskentelijä! Kuinka hän voisikaan pärjätä kolmijalkaiselle naiselle tai miehelle, jonka silmä riippuu poskella? Hän joutuisi punastelemaan tavatessaan miekkosen, jonka sormet sojottavat suoraan kyynärpäästä. Minne hän piiloutuisi, kun kääpiö, jolla on seitsemän sormea molemmissa käsissä, ei lainkaan ylähuulta ja jolta päälle päätteeksi puuttuu koko alaleuka, saapuisi paikalle majesteettisesti? Piru periköön! Euroopan rammat ovat pelkkää harhautusta ja petosta. Todella lahjakkaat alan edustajat kukoistavat vain Peran ja Stambulin sivukujilla.”
Mark Twain jatkaa lennokasta kuvaustaan pidemmällekin, mutta riittäköön tämä nyt näytteeksi.
”En pidä Pyhän Sofian moskeijaa kovinkaan suuressa arvossa. Minulta taitaa puuttua arvostelukykyä. Olkoon sitten niin. Se on koko pakanamaailman ruosteisin ladonrötiskö. Uskoakseni kaikki sitä kohtaan tunnettu kiinnostus juontaa juurensa siitä tosiseikasta, että se rakennettiin alun perin kristilliseksi kirkoksi ja myöhemmin maan muhamettilaiset valloittajat sovittivat sen moskeijaksi ilman suuria muutoksia. Minut pakotettiin ottamaan kengät pois ja kulkemaan sisään sukkasillaan. Sain siitä nuhan ja jalkani tulivat niin täyteen kaikkea tahmeaa, limaista ja saastaista, että sain veivata saapasrengillä kenkiäni yli kaksituhatta kertaa sinä iltana saadakseni ne pois jaloistani, ja kaiken lisäksi niiden mukana kuoriutui pois jonkin verran kristittyä nahkaa.”
Twain matkatovereineen kävi myös katsomassa tanssivia dervissejä ja kuvaa sitä tunnetulla tyylillään. ”Se oli eräs raakalaismaisimmista siihen mennessä näkemistämme tapauksista.”
Mukana on myös kuvaukset Stambulin puolen Suuresta Basaarista ja Konstantinopolin kuuluisista koirista. ”Luulin itse olevani laiska, mutta verrattuna Konstantinopolin koiriin olen melkoinen höyrykone.”
Kirjan viimeisenä kertomuksena on kuvaus Mark Twainin käynnistä turkkilaisessa saunassa. Kuvattuaan ensin itse kylpemistä, hän päättää kertomuksensa näin: ”Kalsealla, koristelemattomalla loukolla ei ollut mitään tekemistä sen itämaisen yltäkylläisyyden kanssa, josta voi lukea kaikkialta. Se muistutti enemmänkin peräkylän sairaalaa. Luiseva palvelija toi paikalle vesipiipun ja minä komensin häntä siekailematta viemään sen pois. Sen jälkeen hän tarjoili minulle maineikasta turkkilaista kahvia, joista runoilijat ovat laulaneet hurmiossa sukupolvien ajan. Minä tartuin siihen ikään kuin se olisi viimeinen jäljellä oleva ripe itäisen ihanuuksien unelmasta. Sekin paljastui petokseksi. Kaikista pakanajuomista, joita olen huulilleni kaatanut, turkkilainen kahvi on eittämättä pahinta. Kuppi on pieni ja kahvinporojen tuhrima. Itse kahvi on mustaa, paksua, pahanhajuista ja maultaan kammottavaa. Kupin pohjalla on melkein parin sentin kurainen kerros sakkaa. Se menee muun juoman muassa alas kurkusta, ja osa siitä tarttuu matkan varrelle ja saa aikaan kutinan, joka saa köhisemän ja yskimään tunniksi.
Siihen loppui kokemukseni maineikkaassa turkkilaisessa kylpylässä ja samalla päättyi unelmani kuolevaisen siellä kokemasta autuudesta. Koko juttu on mahtipontista petosta.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti