WSOY 1957, 2002
Da viaggi di Messer Marco Polo gentil’huomo venetiano 1559
Suomeksi toimittanut ja johdannon sekä selitykset kirjoittanut Aulis J. Joki
”Marco Polo syntyi Venetsiassa 1254. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka ylitti koko Aasian ja jätti jälkeensä kirjallisen dokumentin näkemästään ja kokemastaan. 17-vuotiaana Marco Polo lähti isänsä ja setänsä kanssa hoviinsa matkalle Iranin, Uzbekistanin ja Gobin autiomaan poikki Kiinaan. Siellä he viettivät parikymmentä vuotta. Palattuaan Eurooppaan Polo osallistui Venetsian ja Genovan väliseen sotaan, jäi vangiksi ja saneli muistelmansa sellitoverilleen.
Aikalaisten oli vaikea uskoa tosiksi Polon kuvauksia silkki- ja kultakangaspajoista, Japanin rikkauksista, buddhalaisista luostareista ja Burman elefanttiarmeijoista. Teos avasi silti tietä tuleville tutkimusmatkailijoille. Se on yhä kiehtova dokumentti maanosasta, joka muutti eurooppalaisten käsitystä itsestään ja muista.”
”Kysymyksessä ei ole varsinainen aikajärjestyksessä etenevä matkakertomus, vaan kuvailevan maantieteellis-etnografisen kirjallisuuden uranuurtaja. Maa maalta, kaupunki kaupungilta, saari saarelta siinä esitetään verrattoman havainnollisesti keskiajan Aasiaa, jopa osittain Eurooppaa ja Afrikkaakin.”
Aika ajoin on epäilty teoksen aitoutta. Kävikö Marco Polo lainkaan Kiinassa, vai ainoastaan perheen kauppa-asemilla Konstantinopolissa sekä Krimillä? Toisaalta kirjassa esitetään monia hämmästyttävän tarkkoja ja mielenkiintoisia kuvauksia Kiinan yhteiskuntarakenteesta eikä niiden arvoa voida kiistää, olivatpa ne sitten Polon silminnäkijähavaintoja tai peräisin muista lähteistä.
Kiinan vanhasta sivilisaatiosta on kirjallisia lähteitä yli 3000 vuoden takaa. Eri dynastiat hallitsivat aina 1200-luvulle saakka, jolloin mongolit valloittivat Kiinan. Mongolien Yuan-dynastian aikana Han-kiinalaiset joutuivat sorron kohteeksi. Mongolit karkoitettiin vuonna 1368, jolloin alkoi Ming-dynastian kausi. Marco Polon matka ajoittuu siis tuohon mongolien hallintokauteen. Kirjaa lukiessani jäin kaipaamaan silloisen Kiinan rikkaan kulttuurin kuvausta. Polo kuvaa lähinnä valtaapitävien mongolien tapoja. Vanhan Kiinan tapoihin ja kulttuuriin voi kuitenkin tutustua vaikkapa Robert van Gulikin mainioiden tuomari Dee- kirjojen välityksellä. Näistä Tang-dynastian (618-907) aikaan sijoittuvista kirjoista on kuusitoista suomennettu.
Oleellisena osana käsillä olevaa teosta on Aulis Joen johdanto ja selitykset. Hän on perehtynyt laajasti eri tekstilähteisiin ja esittää aluksi yhteenvedon Marco Polon ja hänen isänsä ja setänsä matkoista.
Seuraavalle kauppamatkalle lähdettäessä veljekset ottivat myös Marcon mukaansa. Vuonna 1271 he lähtivät ensin Armeniaan, sieltä Mosulin kautta Basraan. Persianlahden rannalta käännyttiin pohjoiseen Badahsanin alueelle, nykyisen Afganistanin ja Tadzikistanin rajamaille missä matkalaiset viipyivät vuoden.
Polot ylittivät seuraavaksi Pamir-vuoriston sekä Gobin autiomaan ja saapuivat Kiinaan. Noin vuonna 1275 he saapuivat Shangduun (Xanadu), jossa oli Kublai-kaanin kesäpalatsi. Se sijaitsi noin 350 kilometriä nykyisestä Pekingistä pohjoiseen.
Kublai-kaani mieltyi Marco Poloon ja antoi tälle erilaisia tehtäviä valtakunnassaan. Hän toimi lähettiläänä valtakunnan eri osissa ja oli kolme vuotta Tsang-tsoun (Zhangzhou) kaupungin käskynhaltijana. Oltuaan puolitoista vuosikymmentä matkalla, venetsialaiset kaipasivat takaisin kotimaahansa. Kaani ei olisi halunnut päästää heitä, mutta he saivat kuitenkin lopulta tehtäväkseen saattaa kaunista mongoliprinsessaa Persiaan. Pitkä merimatka alkoi todennäköisesti vuonna 1292 Zhangzhoun satamasta. He purjehtivat Etelä-Kiinan merta, sitten Malesian ympäri ja Malakan salmen kautta Sumatran pohjoiskärkeen. Siellä he joutuivat odottamaan viisi kuukautta monsuunituulen kääntymistä. Lopulta päästiin purjehtimaan Ceylonille ja edelleen Intian rannikkoa Persian lahden suulle Ormuzin satamakaupunkiin. Kotimatka jatkui Persian kautta Konstantinopoliin. Kotona Venetsiassa he olivat vuonna 1295.
Marco Polo kertoo Kublai-kaanista ja kuvaa Kiinan eri osia varsin seikkaperäisesti, jopa pitkästyttävästi. Suurkaanin talvipalatsia kuvataan tarkasti. Se sijaitsi Cambalucin kaupungissa (kiinaksi T’ai-tu), suunnilleen nykyisen Pekingin kohdalla. Kublai otti sen hallituspaikakseen noin vuonna 1264. Kaupungista johtaa eri maakuntiin useita teitä. Niiden varrella on 25 tai 30 kilometrin välein kyytiasemia, missä on satavana hevosia ja kaikkea muuta, jota lähettiläät voivat tarvita. Posti- ja kyytilaitos oli niin tehokas, ettei sen veroisesta Euroopassa tuolloin osattu uneksiakaan. Sanansaattajat ratsastivat yhdessä päivässä 200 tai 250 kilometriä, jos heidän oli vietävä tärkeitä pikasanomia esimerkiksi levottomuuksista tai kapinoista.
Kirjassa kerrotaan eri paikkakuntien tavoista. Ormuzin kaupungissa on niin ankara helle kesällä, että asukkaat lähtevät kaupungista rannalle rakentamiinsa pajupunoksista tehtyihin asumuksiin. ”Täällä he viettävät joka päivä ajan yhdeksännestä tunnista iltaan, jolloin maatuuli puhaltaa niin ahdistavan kuumana, että henki salpautuu ja ihmiset, jotka antautuvat sille alttiiksi, tukehtuvat. Tuulen pahoilta vaikutuksilta ei voi välttyä kukaan, jos se yllättää hiekka-aavikolla. Huomatessaan tuulen lähestyvät asukkaat sukeltavat heti leukaa myöten veteen ja jäävät sinne, kunnes puhuri on tauonnut.”
”Tartarit (mongolit) eivät asetu minnekään kiinteästi asumaan, vaan talven lähestyessä he aina muuttavat lämpimämpien seutujen tasangoille etsimään riittoisia laitumia karjalleen, ja kesällä he hakevat vuoristosta kylmiä seutuja, missä on vettä ja ruohoa. Majansa eli telttansa he tekevät puista, jotka he kattavat huovalla. Ne ovat täysin pyöreitä ja niin taitavasti tehtyjä, että he voivat kääriä ne kasaan ja kuljettaa helposti mukanaan eräänlaisissa nelipyöräisissä vaunuissa. Sitä paitsi heillä on erinomaisia kaksipyöräisiä kulkuneuvoja, mustalla huovalla katettuja. Niissä voi mukavasti viettää kokonaisen sadepäivän ollenkaan kastumatta. Härät ja kamelit vetävät näitä vaunuja, ja tartarit kuljettavat niissä mukanaan vaimojaan ja lapsiaan, tavaroitaan ja välttämättömiä elintarvikkeita. Naiset hoitavat kaikki kauppa-asiat, he ostavat ja myyvät ja pitävät huolta herrojen aviomiestensä ja perheidensä kaikista tarpeista, koska miehet harrastavat metsästystä, voimainkoetuksia, haukkajahtia ja aseiden valmistusta. Heillä on maailman parhaat haukat ja koirat. Ravinnoksi he käyttävät vain lihaa ja maitoa, pyynnin tuottamaa riistaa. Kuitenkin he syövät kaikenlaista muutakin lihaa, kuten hevosen, kamelin, jopa koirankin, jos ne ovat lihavia.”
Kiinassa Tunhuangin kaupungissa vainajia ei haudata ennen kuin tähtien selittäjät ovat selvittäneet sopivan hautausajankohdan. Tämä voi olla viikon tai jopa kuuden kuukauden kuluttua.
”Catain maakunnan asukkailla oli kauniit ja hyvät tavat. Toisiaan he tervehtivät erinomaisen kunnioittavasti, hymyillen ja ilmaisten mitä suurinta iloa. Sen lisäksi he osoittavat saaneensa hyvän kasvatuksen; heillä on säädylliset tavat, ja he nauttivat ruokansa erittäin siististi. Vanhempiaan kohtaan he osoittavat mitä suurinta kunnioitusta.”
Kirjan loppuosassa Marco Polo kuvailee purjehtien tehdyllä kotimatkalla näkemiään seutuja. Lisäksi hän kertoo tarinoita vielä kaukaisimmilta seuduilta. Näitä hänelle ovat varmaan kertoneet eteläisillä maan äärillä liikkuneet kauppiaat. Tässä pari esimerkkiä:
”Angaman on sangen suuri saari, jota ei hallitse kukaan kuningas. Asukkaat ovat pakanoita ja erittäin eläimellistä heimokuntaa. Nyt saatte uskoa aivan varmasti, että kaikkien tämän saaren ihmisten pään yläosa on samanlainen kuin koiran pää, ja hampaat ja suu ja silmät ja kuono ovat aivan samanlaiset kuin sen suuren koiran pää, jota me tavallisesti sanomme verikoiraksi. He ovat luonteeltaan julmia ja tappavat ja syövät suuhunsa kaikki, jotka he saavat kiinni ja jotka eivät ole heidän omaa kansaansa. Heidän ravintonaan on riisi, maito ja kaikkinainen liha.”
Tämä on yksi versio kansainvälisestä koirankuonolaistarinasta.
”Etäällä Mogedaxosta (Madagaskar) on Canghibarin saari (Sansibar), joka kuuluu olevan ympärysmitaltaan kahdentuhannen kilometrin laajuinen. Asukkaat palvovat epäjumalia, puhuvat omaa kieltään eivätkä maksa veroa millekään muulle maalle. He ovat erittäin väkeviä ja voimakkaita, ja yksi heikäläinen pystyy kantamaan yhtä paljon kuin neljä meidän laistamme ihmistä, mutta hän syökin yhtä paljon kuin viisi meikäläistä. He ovat mustia ja kulkevat alasti. Vain luonnolliset osansa he peittävät kangaspalasella. Heidän tukkansa on niin kähärä, että sitä tuskin voi selvittää, vaikka sen kastaisi veteenkin. Heidän suunsa on niin suuri, nenänsä lattea, korvansa niin pitkät ja silmänsä niin isot ja hirvittävät, että he näyttävät paholaisilta. Naisetkin ovat rumia, heillä on iso suu, paksu nenä ja suuret silmät.”
Vertailun vuoksi katkelma Marco Polon ensimmäiseltä matkalta hänen saapuessaan Tunocainin maahan. Paikka sijaitsee nykyisen Iranin pohjoisosassa, Teheranista itään, ilmeisesti Sabzevarin ja Mashhadin paikkeilla. ”Kaupungeissa on kaikkea, mikä kuuluu elämän mukavuuteen ja tarpeisiin. Ilmasto on lauhkea: ei esiinny liian paahtavaa hellettä eikä liian ankaria pakkasia. Näillä seuduin asuu yleensä kaunista rotua; eritoten naiset kuuluvat minun mielestäni maailman kauneimpiin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti