Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa
Savukeidas 2010
Life on a Golden Horn (Letters from Turkey 1763)
”Englantilainen lady ja suurlähettilään vaimo Lady Mary Wortley Montagu (1689–1762) matkusti miehensä mukana 1700-luvun alkupuoliskolla salaperäiseen Konstantinopoliin. Matka kulki vanhan Euroopan ja levottoman Ottomaani-imperiumin taipaleiden halki, ja kirjeissään Lady Montagu kietoutuu Budan kylpylöiden höyryyn, sotkeutuu janitsaarien juoniin, kulkee loistavien palatsien mittaamattomia käytäviä ja haaveilee hunnutettujen naisten kanssa. Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa on ystäville ja ylimyksille lähetetyistä kirjeistä koottu vilpitön ja suora selonteko elämästä Osmanien valtakunnassa.”
”Turkkilaisten elämänkatsanto on varsin oikeanlainen: he käyttävät tarmoaan musiikkiin, puutarhoihin, viiniin ja hienoihin ruokiin, kun me taas kiusaamme aivoparkojamme poliittisilla juonilla tai opiskelemalla tieteitä, joista emme milloinkaan pääse perille, ja jos pääsemmekin, emme onnistu vakuuttamaan ihmisille, että niillä on sellainen arvo kuin itse otaksumme.”
Kirjan tapahtumien ajankohtana (1716-1718) Suomessa elettiin Venäjän miehityksessä isonvihan aikoja. Uudenkaupungin rauhan (1721) myötä palattiin taas Ruotsin yhteyteen, mutta menetettiin niin sanottu Vanha Suomi. Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistettiin yhdeksi valtioksi, Iso-Britanniaksi. Lady Maryn matkan aikana kuninkaana oli Yrjö ensimmäinen (George I) ja Ottomaanien valtakunnan sulttaanina Ahmed III.
Kirjan suomentaja Ville-Juhani Sutinen valottaa ajankohtaa esipuheessaan.
”Montagu aloitti matkansa kotoa Englannista, josta hän kulki aluksi vesiteitse Hollantiin ja edelleen Wieniin. Wien oli 1700-luvulla merkittävä, kiistanalainen kaupunki, jota turkkilaiset ottomaanit olivat piirittäneet ja yrittäneet valloittaa lukuisia kertoja. Myös tuolloisen feodaaliajan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan moniosaisen valtakunnan Itävallan alueen hovi sijaitsi siellä, ja heidän hullutuksistaan Montagu tekeekin selvää jälkeä, joskin osaa myös ihastella joitain tapoja.”
Teos koostuu kirjeistä, joita Mary lähetti matkalta mm. sisarelleen, muille naisystävilleen sekä kuuluisalle runoilija Alexander Popelle. Ensimmäiset kirjeet Lady Mary kirjoitti Wienistä loppuvuodesta 1716 ja vuoden 1717 tammikuussa.
”Me matkustimme tänne vesiteitse Regensburgista ja matka oli varsin oivallinen. Kuljimme Tonavaa alavirtaan sellaisella pienellä aluksella, joita täällä kutsutaan sattuvasti puutaloiksi, sillä niissä on kaikki palatsin mukavuudet huoneissa ja keittiössä sijaitsevia uuneja myöten. Aluksia soutaa kaksitoista miestä niin uskomattoman vikkelään tahtiin, että saman päivän aikana näkee kirjavasti erilaisia maisemia. Näin Passaun ja Linzin suuret kaupungit, jotka ovat kuuluisia siitä, että hovi pakeni niihin Wienin piirityksen aikana.”
”Kallis sisko, nyt jäät pitkäksi aikaa ilman kirjeitäni sillä olen lähdössä Wienistä lopullisesti. Huomenna alkaa suunniteltu matka halki Unkarin huolimatta melkoisesta kylmyydestä ja syvistä kinoksista, jotka riittäisivät kukistamaan suuremmankin sydämen rohkeuden. Olen käynyt jo jättämässä keisarinnalle hyvästit. Hänen majesteettinsakin oli hyväntuulisena läsnä, kun osoitin kunniaani valtaapitävälle keisarinnalle, ja pitkän, suorasukaisen keskustelun jälkeen armollinen hallitsijapariskunta kutsui minut Wieniin paluumatkallani, mutta en usko kestäväni toista kertaa moista uuvuttavaa matkaa.
Toin keisarinnalle kirjeen Blakenburgin herttuattarelta, jonka luona viivyin ainoastaan muutaman päivän, vaikka hänen korkeutensa painostikin vimmatusti minua jäämään. Kirjoitin sinulle sieltä pitkän kirjeen, jonka toivottavasti olet jo vastaanottanut, vaikket olekaan siitä omissa kirjeissäsi maininnut. Uskoakseni unohdin kuitenkin kertoa sinulle erään merkille panemani kummallisuuden, joka leimaa kaikkia Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan hoveja. Hovin ylimyksillä on näet poikkeuksetta omat suosikkikääpiönsä. Keisarilla ja keisarinnalla on kaksi näitä pikkuhirviöitä. Ne ovat rumia kuin paholaiset konsanaan, varsinkin naispuoliset. Kaikki kääpiöt on kuitenkin koristettu jalokivin ja ne seisovat hänen majesteettinsa olkapäällä kaikilla julkisilla paikoilla.”
Itävallasta matka jatkui Unkarin Budaan ja edelleen Belgradiin.
”Kuljimme poikki Karlowitzin taistelukenttien, jossa prinssi Eugenius saavutti viimeisen suuren voittonsa turkkilaisista. Tuon kunniakkaan ja verisen päivän jäljet ovat vielä tuoreita, sillä pellot ovat täynnään kalloja ja hautaamattomien miesten, hevosten ja kamelien jäänteitä. Mikään ei minusta todista selkeämmin ihmiskunnan järjettömyyttä kuin se raivo, jonka vallassa riitapukarit taistelevat pienestä maakaistaleesta samalla kun niin suuria hedelmällisiä maa-alueita jää aivan asumattomiksi."
Hieman ennen Belgradia, Betskon kylässä matkaseuruetta saattanut saksalainen sotilasjoukko vaihtui janitsaarien johtajan komentamaan turkkilaiseen saattueeseen.
”Oloni oli kuitenkin levoton aina siihen saakka, kun joukot lähtivät omiin suuntiinsa, sillä pelkäsin, että syntyisi jonkinlainen taistelu, vaikka maat eivät olleetkaan sotatilassa.”
Janitsaareista ja heidän edesottamuksistaan historia kertoo paljonkin. Matkaseurue sai huomata heidät kyseenalaisen maineensa veroisiksi. ”Voit helposti kuvitella, etten tunne oloani kotoisaksi kaupungissa, joka on tosiasiassa kunniattomien sotilaiden hallinnassa.”
Helmikuussa 1717 Tonava oli vielä jäässä, joten matkalaiset lähtivät Belgradista maitse. ”Kuljimme Serbian miltei liiankin metsäisten aarnioiden poikki, joskin maa on siellä luonnostaan hedelmällistä ja asukkaat aikaansaavia. Talonpoikien alistaminen on kuitenkin niin laajamittaista, että heidän on toisinaan pakko hylätä talonsa ja luovuttaa maansa, sillä heidän omistuksensa ovat vain saalista janitsaareille, jotka voivat ottaa kaiken haltuunsa milloin mielivät. Meitä saattoi viisisataa sotilasta ja jouduin miltei kyynelten valtaan, kun sain joka päivä nähdä heidän kunniattoman käytöksensä niissä köyhissä kylissä, joiden läpi kuljimme.
Matkustettuamme seitsemän päivää tiheissä metsiköissä saavuimme Nissaan, Serbian ammoiseen pääkaupunkiin, joka sijaitsee kauniilla tasangolla Nissavajoen rannalla. Nissassa sainkin jälleen tilaisuuden kokea myötätuntoa ihmisiä kohtaan. Ihmisraukat, jotka olivat onnistuneet tarjoamaan käyttöömme sopuhintaan kahdet kymmenet vaunut matkalla Belgradista eteenpäin, lähetettiin jokainen takaisin kotiin ilman maksua. Osalta vietiin lisäksi hevoset ja joitain jopa tapettiin. Kurjat miekkoset tulivat talon takaa itkien, hiuksiaan ja partojaan raastaen tyystin surkeina, eivätkä he saaneet kunniattomilta sotilailta osakseen kuin pieksentää. En voi sanoin kuvata teidän korkeudellenne kuinka paljon se liikutti minua. Olisin maksanut heidän palkkansa omasta taskustani sydän riemua täynnä, mutta sekin raha olisi vain mennyt agalle, sillä hän olisi napannut sen kyläläisiltä armoa tuntematta.”
Nissasta matka jatkui Sofiaan ja edelleen Filippopolikseen ( nyk. Plovdiv). Seuraavat kirjeet ovat huhtikuulta Adrianopolista (nyk. Edirne).
”Satuin osoittamaan haluni nauttia kyyhkystä päivälliseksi, mistä johtuen eräs janitsaareistani lähti yksin tein cadin (kaupungin johtava siviilivirkamies) puheille ja tilasi häneltä muutaman tusinan kyyhkyjä. Miesraukka kuitenkin vastasi, ettei voinut enää toimittaa lisää, koska niitä oli jo lähetetty jonnekin muualle. Palveluinnokas janitsaari sulki yksin tein miekkosen vangiksi omaan huoneeseensa ja kertoi, että tämä ansaitsisi kuolemanrangaistuksen tottelemattomuudestaan yrittäessään vältellä käskyni toteuttamista. Kunnioituksesta minua kohtaan janitsaari kuitenkin sanoi, ettei rankaisisi miestä kuin minun käskystäni. Niin muodoin hän saapui vakavana luokseni kysymään kuinka hänen pitäisi menetellä ja lisäsi vielä ikään kuin kohteliaisuutena, että jos minua miellyttäisi, hän toisi miesraukan pään minulle. Tämä kenties valottaa hieman näiden sotilaiden rajatonta valtaa.”
Lady Mary tekee sisarelleen ja muille naisille osoitetuissa kirjeissään laajasti selkoa turkkilaisten naisten pukeutumisesta ja oloista. Hän vieraili tietysti vain ylhäisten naisten luona – tavallisen kansan elämä jää huomiotta. Vierailu kabyan, valtakunnan toiseksi tärkeimmän virkamiehen vaimon luona teki Lady Maryyn suuren vaikutuksen. Tämän Fatiman kauneuden ja asunnon ylistämisessä lady tuhlailee sivukaupalla adjektiiveja. Myös tanssivat ja soittavat kamarineidot sekä orjattaret olivat kaikki kauniita.
Jo 1700-luvun alkupuolella Turkissa tunnettiin rokotus. ”Isorokko, joka meidän maassamme tavallisesti jyllää niin tappavana, on täällä täysin ongelmaton, sillä turkkilaiset ovat keksineet parannuskeinoksi taudin istutuksen, kuten sitä kutsutaan. Vanha nainen saapuu väen luokse mukanaan hyppysellinen parasta laatua olevaa rokkotautia ja kysyy, mitä suonta ihmiset toivoisivat itseltään iskettävän. Yksin tein akka puhkaisee valitsemasi suonen auki suurella neulalla ja laittaa haavaan niin paljon myrkkyä kuin neulankärkeen vain mahtuu. Joka vuosi tuhannet parannetaan tällä tavoin.”
Lady Mary kuvaa Adrianopolin basaareja näin: ”Kauppa-alue on miltei kilometrin pituinen, siinä on holvikatto ja paikka pidetään hyvin siivona. Siellä on 365 puotia, jotka tarjoavat kaikenlaisia hienoja tuotteita ja asettavat niitä myyntiin samalla tavalla kuin Lontoon uudella kauppa-alueella. Käytävät pidetään kuitenkin paljon siistimpinä kuin Englannissa ja kaikki puodit ovat niin puhtaita, että ne vaikuttavat vastamaalatuilta. Kaikenlaiset joutilaat kuljeskelivat siellä ajankulukseen tai huvittavat itseään juomalla kahvia tai sorbettia. Etenkin jälkimmäistä ihmiset mielivät kuin lapset, jotka meillä päin leikkiensä keskellä kinuavat appelsiineja tai makeisia.
Panin merkille, että suurin osa vauraista kauppiaista oli juutalaisia. Kyseisellä väellä on uskomaton valta tässä maassa. Heillä on monia syntyperäisiä turkkilaisia suuremmat oikeudet ja he ovatkin muodostaneet tänne oman, varsin merkittävän yhteisönsä, jolla on myös omat lait.”
Matkalla Konstantinopoliin Lady Mary näki eräässä seinässä runosäkeitä ja pyysi tulkkia kääntämään:
Me saavumme maailmaan, asumme,
ja lähdemme aikanaan;
mutta hän joka asuu sydämessäni
ei lähde milloinkaan.
Konstantinopolissa suurlähettiläspari asettui Perassa sijaitsevaan palatsiin. Alueella asui muidenkin maiden lähettiläitä. ”Talomme yhdestä osasta voi nähdä sataman, kaupungin, seraljin ja Aasian kaukaiset kukkulat, ja se on kokonaisuudessaan kenties maailman kaunein näkymä.”
Perasta ei nainen voinut mennä Konstantinopolin puolelle pukeutumatta huntuun. Se tuntui eurooppalaisista naisista vastenmieliseltä, eikä monikaan siellä käynyt. Lady Mary kävi siellä varsin usein. Hän kuvailee seraljia ja pääsi käymään jopa Hagia Sofiassa, jonne oli hyvin vaikeata päästä vierailemaan. ”Minun oli pakko lähteä kolmasti kaymakanin (kaupunginjohtaja) pakeille, ja hän kokosi johtavat effendit ja lakiasiantuntijat tiedustelemaan muftilta, oliko siellä lainmukaista vierailla. He viettivät joitain päiviä väitellen tästä merkittävästä kysymyksestä, mutta koska vaadin vastausta, lupa myönnettiin viimein.”
Eurooppalaisilla oli monia virheellisiä käsityksiä Turkista ja Konstantinopolista. Lady Mary hämmästelee usein, kuinka arvossapidetyt matkakirjat väittävät aivan puuta heinää sikäläisistä oloista ja nähtävyyksistä. Hän oikoo näitä kummallisia käsityksiä kirjeissään. Eräs väite oli sellainen, että kaikki Hagia Sofian patsaat ovat päättömiä. Mary vakuuttaa kaikilla patsailla olevan pää tallella.
”Kaikki kauppapaikat ovat komeita, sievien pikkukujien täyttämiä rakennuksia. Ne ovat miltei kaikkialta pylväiden kannatteleman katon suojaamia ja ihmeellisen siistejä. Jokaisella kaupanalalla on omat, erilliset kujansa, joissa tavarat ovat samalla tavalla esillä kuin Lontoon uudella kauppapaikalla. Bedestenissä, eli jalokivikauppiaiden alueella, on näytillä niin paljon rikkauksia, niin valtavia jalokiviä ja kaikenlaisia arvokkaita mineraaleja, että ne miltei häikäisevät katselijan. Koruompelijoiden katu on myös erinomaisen kimalteleva, ja ihmiset kiertelevätkin basaarissa yhtä paljon huvitellakseen kuin liikeasioissa. Markkina-alueet ovat komeita aukioita ja niissä on ihailtavan paljon erilaisia tuotteita, kenties runsaammin kuin omassa maankolkassamme.”
Lady Mary Wortley Montagun kirjeissä kerrotaan myös kylpylöistä ja dervissien rituaalitanssista sekä tehdään selkoa armenialaisten kristittyjen tavoista.
Paluumatkalla kanaalia ylitettäessä matkalaiset joutuivat myrskyn kouriin. ”Saavuin tänä aamuna Doveriin keinuttuani koko yön puolelta toiselle laivassa niin tuimasti, että kapteeni, joka tunsi aluksensa heikkoudet, katsoi paremmaksi hankkiutua postilastista eroon ja antoi meille varoituksen. Kutsuimme apua pieneltä kalastuspaatilta, joka tuskin pystyi luovimaan luoksemme myrskyssä. Kaikki laivan matkustajat parkuivat taivasta avukseen. Onkin vaikea kuvitella itseään kauheammassa paikassa, ja silti tohdin tunnustaa, että vaikka en ollut ollenkaan halukas hukkumaan, en voinut olla huvittumatta muiden matkustajien kauheasta hädästä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti