Maantieteellisen yhdistyksen aikakauskirja 1913
Näköispainos: Ntamo 2006
”Sykähdyttävä muistelmateos J.G.Granön ja hänen isänsä matkoilta Aasiassa 1900-luvun alkupuolella.
J.G. Granö oli isänsä Johannes Granön matkaseuralainen ja päiväkirjanpitäjä, kun tämä sai komennuksen lähteä Siperiaan tarkastamaan suomalaisvankien ja entisten pakkotyöläisten olosuhteita. Lopputuloksena on tämä mukaansatempaava matkakertomus, joka vie isän ja pojan Siperian perukoilta aina kaukaiseen ja eksoottiseen Japaniin. Siellä heille avautuu kaikesta totutusta poikkeava maailma, joka tekee sekä isään että poikaan lähtemättömän vaikutuksen.
J.G. Granön kuvaamat matkat ovat täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja huomioita erilaisten kulttuurien ihmeellisyyksistä. Kertomuksen mukana lukija heittäytyy 1900 -luvun alun aasialaiseen maisemaan, kulttuuriin ja elämäntapaan.”
Johannes Gabriel (Kaapo) Granö (1882-1956) oli suomalainen, kansainvälisesti kuuluisa maantieteilijä. Hänen isänsä Johannes Granö lähti senaatin lähettämänä Siperiaan sinne karkotettujen ja muiden suomalaisten papiksi 1885. Granön perhe asettui Omskiin, kansainväliseen kaupunkiin, ja Kaapo oppi siellä puhumaan venäjää ja saksaa.
J.G.Granö kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon (nykyinen Helsingin yliopisto) vuonna 1900.
Granön opiskeluaika oli poliittisesti epävakaata ensimmäisen sortokauden vuoksi. Hän oli suomenmielinen ja harkitsi sukunimensä vaihtamista Teerijärveksi isänsä synnyinseudun mukaan. Kesäisin Granö matkusti usein Omskiin, mihin Johannes-isä oli palannut suomalaissiirtokuntien kirkkoherraksi. Granö teki monia tutkimusmatkoja Mongoliaan ja Altaivuoristoon.
Kirja alkaa Nertshinskin kuvauksella. Kaupunki sijaitsee Baikal-järven itäpuolella, lähellä Kiinan rajaa.
”Nertshinsk, Itä-Siperian saman nimisen rangaistusalueen keskuspaikka, on Amurin lähdejoen Shilkan latvoilla, kaukana Aasian mantereen syrjäisimmässä osassa. Se on unohdettu paikkakunta; kaukana ovat Länsi-Siperian liikekeskukset ja kaukana on suuri valtameri.
Kaupunki on ulkomuodoltaan samanlainen kuin muut Siperian pikkukaupungit. Leveiden suorien katujen ja laajojen toriaukeamien varsilla on mataloita puutaloja; siellä täällä, erittäinkin kauppatorin läheisyydessä, näkee kivirakennuksia. Erikoisuutena ovat hiekkaiset kadut. Ihmiset käyvät kesäisin enimmäkseen hiekankarvaisissa vaatejalkineissa, sillä mustien kenkien kiillottaminen olisi turhaa vaivaa. Ajaminen kaduilla on niin raskasta, että pika-ajureilla on parihevoset kärryjensä edessä. Pölyävästä hiekasta eivät nertshinskiläiset talveksikaan pääse, sillä lunta on huolimatta alhaisesta lämpötilasta usein ainoastaan nimeksi. On ollut aikoja, jolloin se pakkotyöpaikkana paljon nykyistä laajemmalti on kammolla mainittu.
Turhaan haimme Nertshinskissä vanhoja suomalaisia pakkotyöläisiä. Ne, jotka mahdollisesti vielä elävät, kuljeksivat hajallaan venäläisissä kylissä, joten on mahdotonta saada heistä tietoa.”
”Muutamia päiviä oleskeltuamme Nertshinskissä jatkoimme matkaamme junalla Sretenskiin, missä astuimme jokihöyrylaivaan, matkustaaksemme Shilkaa ja Amuria pitkin Blagoveshtshenskiin ja Habarofskiin.
Ihmisasutus Amurin yläjuoksun varrella on vielä aivan vähäinen. Suurissa metsissä harhailevat yksinäisinä perhekuntina tungusit metsästellen ja kalastellen. Joen vasemmalla rannalla on pitkien välimatkojen päässä toisistaan köyhiä venäläisiä kasakkakyliä, ja oikealla rannalla on vielä harvemmassa kiinalaisia maataloja eli fansoja. Viikon verran matkustettuamme, saavuimme eräänä iltana Blagoveshtshenskiin. Vastakkaisella rannalla on kiinalainen kaupunki; siellä rakennetaan valleja ja varustuksia joen rantatörmään, kaiketi mahdollisen sodan varalta.
Kiinalaisia ei ole ainoastaan Kiinan puolella jokea, vaan heitä on tuhansia myös Blagoveshtshenskissä. He ovat ottaneet muun muassa kokonaan haltuunsa katukaupan. Jo varhain kuuluu kesäisinä aamuina kaduilta vaeltavien kiinalaisten vihanneskauppiaiden huudot. Jokaisen kadun varrella on kiinalaisia puoteja, kaikissa kaupunginosissa on kiinalaisia käsityöläisiä, erittäinkin räätälejä. Blagoveshtshenskissä näkee myös paljon japanilaisia, jotka hankkivat elatuksensa valokuvaajina, tukanleikkaajina, pyykinpesijöinä jne.”
Matka jatkui jokea pitkin Habarovskiin ja sieltä rautateitse Vladivostokiin. ”Keskiosastaan on Vladivostok hyvin rakennettu kaupunki. Kadut ovat kivetyt ja katukäytävät leveät; parhaillaan rakennetaan raitiotietä. Pääkatu on ympäristöineen melkein eurooppalainen. Ainakaan ei ainoassakaan siperialaisessa kaupungissa ole niin komeata kaupunginosaa. Mereen päin viettäviltä kaduilta kuljettaa sadevesi mukanaan pois kaiken lian, joten puhtaus kaupungissa ainakin sateisina aikoina on moitteeton.
Ilmastollisesti ei Vladivostok ole yhtä edullisessa asemassa. Ainoastaan syksyisin on sää kuivaa ja kirkasta. Kesäkuu ja usein heinäkuukin on sadeaikaa. Silloin on alituisesti sumuja ja sateita; maa on läpimärkää ja alavimpiin huoneustoihin ilmaantuu vettä lattioille ja hometta nurkkiin. Talvisin on taaskin kovia myrskyjä, joiden aikana usein on räntäsateita.”
Vladivostokista matkalaiset seilasivat Tsurugaan japanilaisella Husan-maru nimisellä postilaivalla. Matka kesti 40 tuntia. Japanissa, Tsurugan laivarannassa ei näkynyt ajuria, joka veisi matkalaiset rautatieasemalle. Sen sijaan oli outoja kaksipyöräisiä vetokärryjä, joissa oli ainoastaan yhdelle hengelle istuinsija ja joita vetäjät kilvan tarjosivat heille. ”Meistä tuntui oudolta istua noin toisten ihmisten vetämänä. Tahtomattaankin alkoi katsella ympärilleen, ettei vaan kukaan näkisi.”
Granöt kummastelevat japanilaisten puusandaaleja ja muita pukimia. ”Jaloissa on omituiset puukengät tai oikeammin puusandaalit. Päältä tasaisen, jalan pituisen ja levyisen lautapalan alla on kaksi vaihtelevan kokoista, tasakorkuista poikkipuuta. Yläpuolella käy laudan poikki hihna, joka kaartuu eteenpäin ja on puuhun kiinnitetty kolmesta kohdasta. Molemmat sukupuolet ovat pukeutuneet pitkiin laajahihaisiin vaippoihin, kimonoihin. Tämä on kiinnitetty vyötäisille vaatevyöllä, joka miehillä on aivan yksinkertainen, mutta naisilla useinkin heleänvärinen, noin puolen kyynärän levyinen ja selän taakse taitavasti solmittu korkeaksi kyhmyksi. Naiset kulkevat järjestään avopäin. Heidän kiiltävän mustat hiuksensa ovat erinomaisella huolella kootut päälaelle. Miehet, joiden tukka on aivan lyhyeksi leikattu, käyttävät enimmäkseen europalaisia päähineitä.”
”Matkamme Tsurugasta Tokioon, arviolta 600-700 km, maksoi ainoastaan 5 jeniä (noin 12 mk). Junien kulkunopeus on keskimäärin 30-35 km tunnissa; pikajunat kulkevat melkein kahta nopeammin. Järven lähistössä olevalla Maibara-asemalla oli meillä junamuutto. Asetuimme pikajunaan, joka merenrantarataa kulki maan pääkaupunkiin.”
”Japanin pääkaupunki Tokio (lausutaan Tookjoo) on aukeahkolla tasangolla Nipponin kaakkoisrannikolla, Sumidajoen suussa. Sekä asukasluvultaan – lähes 2 miljoonaa – että pinta-alaltaan on tämä kaupunki maailman suurimpia. Mutta rakennusten puolesta voivat ainoastaan sen keskusosat jossain määrin vetää vertoja muiden sivistysmaiden suurkaupungeille. Matalat yksi- ja kaksikerroksiset ohutseinäiset puutalot korkeine tiilikattoineen ovat ainoastaan suurten liikekatujen varsilla saaneet väistyä europalaisten kivirakennusten tieltä.
Tokion keskuksessa, Kojimachi-nimisessä kaupunginosassa, on keisarillinen palatsialue, jota muuri ja tämän ulkopuolella kanava ympäröi. Puutarhat ja istutukset antavat Tokion ulkomuodolle erikoisen leiman.
Tärkeimmät liikkeenvälittäjät Tokiossa ovat sähköraitiotiet. Niitä on kaikilla suurilla kaduilla. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön ovat raitiovaunut liikkeessä, aina täpösen täynnä ihmisiä. Ajureita ei ole ollenkaan; hevonen on melkein harvinaisuus Tokiossa.”
”Olen jo ennen maininnut, että japanilaisessa talossa on kahdet seinät. Sekä ulompia että sisempiä voi mielin määrin sivullepäin liikuttaa. Voidaan sanoa, että japanilaisten asuntojen seinät suurimmaksi osaksi ovet ovirivejä. Yön tullen tai rajuilman sattuessa suljetaan ulompi lautaseinä. Kesäaikana on sisäseinäkin usein monesta kohdasta auki, jotta tuulenhenki pääsisi huoneisiin. Huonekaluja ei juuri ole. Lattialla istutaan ja lattialla maataan, joten tuoleja ja sänkyjä ei tarvita.
On luonnollista, että japanilainen talo, niin siro ja sisustukseltaan aistikas kuin se onkin, soveltuu ainoastaan lämpöisessä ilmanalassa käytettäväksi. Vaikkei talvi olekaan japanissa kylmä, laskee lämpötila kumminkin sen verran, että huoneissa, joissa kaikki säänvaihtelut tuntuvat, monta kertaa on vaikeata tulla toimeen.”
Granöt kävivät Japanin keskiosan vuoriseudulla tutustumassa suomalaiseen lähetystyöhön Kamisuvassa, Shimosuvassa ja Fukushimassa.
”Vaikka yllämainitut paikkakunnat ovat Nipponin vaikeakulkuisimmassa osassa, olisi väärin sanoa niitä syrjäisiksi. Hyvänlaisesti varustetuista kaupoista saa kaikkea, mitä sivistynyt ihminen ylläpidokseen ja hoidokseen tarvitsee, sähkövalo ja muut uudenaikaiset keksinnöt ovat yleisesti käytännössä.”
”Merkillinen on se tenhovoima, jolla Japani vaikuttaa siellä käyvään matkailijaan. Olen nähnyt sen ainoastaan kesän lämpöisimpänä aikana, jolloin monta kertaa tottumattomana olin kuumuuteen nääntyä. Miten ihanaa mahtaakaan siellä olla kirkkaina ja vilpoisina syyspäivinä, tai keväisin, kirsikkapuiden kukkiessa!
Mutta jos rupean ajattelemaan pitempiaikaista oloa siellä, nousevat mieleeni epäilykset. Ehkä alkaisivat väsyttää ihmisten loppumattomat kohteliaisuudet ja alati hymyilevät kasvot, joista ei milloinkaan voi ajatusten laatua lukea.
Ne, jotka kauan ovat siellä eläneet, eivät yleensä kuulu ehdottomiin Japanin ihailijoihin. He puhuvat sadeajan märkyydestä, ikävästä elämästä talvisin kylmissä asunnoissa, kesän kuumuudesta, ihmisiä öisin vaivaavista mäkäröistä ja kukista, joilla ei tuoksua ole. He tietävät kertoa teeskentelystä ja epärehellisyydestä, naisten juoruavaisuudesta ja miesten epämiellyttävistä mielipiteistä siveysopin ja kaupanteon alalla.”
”Husan-maru, sama laiva, jolla olimme tulleet Tsurugaan, vei meidät pois Auringonnousun maasta. Nyt oli laivassa paljon väkeä. Paitsi muutamia muita matkustajia, oli siellä satakunta venäläistä, opiskelevaa nuorisoa Vladivostokista, sekä miehiä että naisia. He olivat suorittaneet japanissa pari viikkoa kestäneen kiertomatkan ja olivat nyt aikeessa palata kotimaahansa takaisin.”
”Kotiin palasimme rautateitse Mandshurian kautta. Pitkä junamatka ei käynyt rasittavaksi, sillä pysähdyimme sen varrella kaksi kertaa. Olovjannaja-aseman lähistössä, Transbaikalian rajalla, oleskelimme päivän buddalaisessa luostarissa tutustuaksemme burjattien uskonnollisiin menoihin, ja Irkutskissa viivyimme muutamia tunteja innokkaan hyönteistutkijan, maanmiehemme Const. Ahngerin luona. Lähes puolitoista viikkoa kestäneen rautatiematkan jälkeen saavuimme elokuun 3:na päivänä Omskiin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti