Helsingistä Siinaille
Otava 1929
Professori, teologian tohtori Arthur Hjelt (1868-1931) oli käynyt jo vuonna 1911 Siinailla. Hän oli tutustunut siellä olevassa luostarissa vanhimpaan tunnettuun evankeliumitekstiin. Tuolloin hän oli todennut sen olevan huonossa kunnossa. Siitä oli otettu valokuvajäljennös, mutta muutamien epäselvyyksien vuoksi Hjelt halusi kuvata sen uudestaan nykyaikaisemmalla menetelmällä.
Maailmansodan puhkeaminen oli estänyt matkan aiemmin, mutta vuonna 1927 Hjelt alkoi koota retkikuntaa Syrus Sinaiticuksen valokuvaamiseksi. Matkaan lähtivät professori Lindblom Turusta, pankinjohtaja Laurell Helsingistä ja yliopistonvalokuvaaja Jonasson.
Matkaan lähdettiin syyskuun 23. päivänä vuonna 1928 Ebba Munck – laivalla. Tallinnasta jatkettiin samana iltana yöjunalla Riikaan, jossa seurue sai professori Benzingeriltä arvokkaita neuvoja, karttoja ja kirjallisuutta.
”Seurasi sitten pitkä ja ikävä junamatka Varsovaan. Koko tiistaipäivä oli meidän istuttava junanvaunussa, joka oli vanhaa venäläistä alkuperää – epämukava ja epäsiisti. Lohduttoman ikävät olivat sateisessa ilmassa Latvian yksitoikkoiset tasangot, alavat metsät ja rämeiköt, joiden kautta junamme kulki. Dünaburgissa, jonne saavuimme illan suussa, saimme ensi kerran jotakin suuhunpantavaa – pahanmakuista sikuri-kahvia, jota tarjottiin varsin epämiellyttävässä asemaravintolassa.”
Varsovaan matkaseurue saapui kello 7 aamulla. Koska pikajuna Wieniin lähti vasta iltapäivällä, vietettiin väliaika katselemalla kaupunkia. Wienissä he kävivät oopperassa ja jatkoivat junalla Jugoslavian läpi Italiaan. ”Seuraavalla raja-asemalla nousi junaan italialaisia santarmeja, sotilaita ja tullivirkamiehiä joukoittain. Kaikesta näkyi Mussolinin tiukka sotilaskomento. Erikoinen sensori kävi tarkastamassa matkustajien sanomalehtiä ja kirjoja. Näin ankaria ei meillä oltu pahimpina Bobrikovin aikoina.”
Vienna-laiva lähti Triestistä kello 1 yöllä, ja aamulla herätessään matkalaiset olivat Venetsiassa. Aamupäivä oli aikaa katsella ”Laguunien kaupunkia.” Laivamatka jatkui yli Adrianmeren ja Välimeren. Muutaman päivän kuluttua seurue saapui Aleksandriaan, jossa tohtori Saarisalo oli heitä odottamassa yhtyäkseen retkikuntaan. Aapeli Saarisalo on tunnettu suomalainen arkeologi ja teologian tohtori, joka oli jo vuodesta 1920 tehnyt tutkimusmatkoja Palestiinaan, Israeliin, Egyptiin ja Mesopotamiaan.
Aleksandriasta käsin Hjelt tovereineen järjesteli loppumatkaa koskevia asioita ja suunnittelivat lopullisen matkareittinsä. He jatkoivat Kairoon, tutustuivat pyramideihin ja lähtivät junalla Sueziin.
”Museosta ehdin hyvissä ajoin asemalle, josta junamme Suesiin lähti klo 11. Juna kulki alussa pitkin hedelmällistä deltta-lakeutta, jonka maissia, vehnää ja pumpulia kasvavat vainiot olivat kaikki korjatut; vainioiden välisillä teillä vallitsi vilkas liike. Benhan asemalla kääntyi juna toiselle radalle itäiseen suuntaan. Tulimme nyt muistorikkaille seuduille, jotka ovat jokaiselle raamatuntutkijalle ja –lukijalle erinomaisen mielenkiintoiset. Olimme, näet, nyt vanhassa Goosenissa, israelilaisten entisillä asumasijoilla. Katsellessamme seutua vaunun ikkunasta saimme selvän käsityksen vanhan Goosenin luonnosta. Israelilaiset taivaltaessaan karua, kuivaa erämaata muistelivat kaihoten Goosenin puutarhoja, joissa kasvoi viikuna-, viini- ja granaattiomenapuita, kurkkuja, meloneja ja monenlaisia maukkaita sipulilajeja kalarikkaiden kanavien partaalla.” Kuvatessaan matkaa Hjelt selostaa samalla seutujen historiaa.
”Heti päivällisen jälkeen lähdimme laivalle, nimeltä Talodi, joka kulkee Port-Sudanissa asti, poiketen Punaisen meren rannalla oleviin satamiin, mm. Jeddaan, Mekan satamaan. Niinpä oli matkustajien joukossa pari arabialaista ylimystä Mekasta, joita sekä satamaviranomaiset että laivapäällystö kohtelivat suurella kunnioituksella. Laivan lastausta kesti pari tuntia yli lähtöajan korvia särkevän hälinän vallitessa laiturilla.”
Laivamatka päättyi Toorin kaupunkiin (El Tor), jossa neuvoteltiin beduiinien kanssa kamelikaravaanin järjestämisestä.
”Oli tehtävä tavanmukainen kirjallinen sopimus, jonka koulumestari kirjoitti arabiaksi ja kreikaksi. Alkoi sitten kamelien satuloiminen ja kuormitus. Sekään ei käynyt ilman huutoa, hälinää ja riitaa, nyt pääasiallisesti sheikin ja muitten beduiinien välillä. Useamman kuin kerran täytyi arkkimandariitan tulla väliin sheikille avuksi, kerrankin keppi ojossa pakottaen erästä beduiinia ottamaan laatikkoa kamelinsa selkään. Beduiini totteli, vaikka vihaa säihkyvin silmin.”
Kuvatessaan mielenkiintoista erämaataivalta Hjelt kertoo alueelta löytyvistä nabatealaisista kivipiirroksista, joita he valokuvasivat. Matkalaisten saapuessa P. Katariinan luostariin, Hjelt kertoo lukijoille luostarin historiasta.
”Luostarissa tiedettiin odottaa meitä. Ovella oli vastassamme munkki, joka otti vastaan suosituskirjeemme ja lähti heti viemään sitä luostarin esimiehelle. Siinain arkkipiispa – Porphyrius III – otti meidät hyvin ystävällisesti vastaan työhuoneessaan, jossa hän istui kirjoituspöytänsä ääressä. Hän puhui paitsi äidinkieltään, kreikkaa ja paikkakunnan kieltä, arabiaa, sujuvasti ranskaa, jolla keskustelumme tapahtui. Tarjottuaan kupin mustaa kahvia ynnä hilloa ja taateli-likööriä, luostarin erikoista valmistetta, arkkipiispa saattoi meidät huoneisiimme. Jokaiselle meistä oli varattu oma kammio luostarin vierashuoneista.”
”Kirjastossa arkkipiispa näytteli meille käsikirjoituskokoelman suurimmat kalleudet, ensimmäiseksi edellämainitun syyrialaisen palimpsestin – Syrus Sinaiticucsen, jota varten olimme pitkälle matkalle lähteneet. Hän tuntui täysin ymmärtävän tehtävämme merkityksen ja olevan valmis tekemään kaikkensa auttaakseen meitä sen suorittamisessa.”
Valokuvaus ei onnistunut heidän aikomallaan tavalla. ”Hyvällä tuloksella oli valokuvaajamme kokeillut koneellaan Helsingissä. Mutta Idän kuumassa kuivuudessa oli kone vioittunut. Sen faneeriset puuseinät olivat rapistuneet, niin että koneeseen pääsi muitakin säteitä kuin suodattimen siivilöimiä ultraviolettisäteitä.
Onneksi meillä oli matkassa toinen, ensiluokkainen kone tavallista valokuvausta varten ynnä erikoisen hienoja jäljennyslevyjä, jotka valokuvaajamme oli hankkinut Belgiasta. Niihin oli nyt turvauduttava. Siirryimme aurinkoiselta terassilta toisen kerroksen parvekkeelle, jossa oli varjoa. Verhojen avulla voitiin siellä järjestää valosuhteita niin, että edestäpäin tuleva valo estyi ja saatiin jyrkkä sivuvalaistus. Jonkin aikaa kokeiltuaan oli valokuvaajamme selvillä parhaimmasta valotusajasta – 30-50 sekuntia - ynnä muusta menettelytavasta.”
Tuohon aikaa käytettiin vielä lasilevyjä negatiiveina. ”Lauantaina saatiin Syrus Sinaiticucsen valokuvaaminen loppuun suoritetuksi. Mutta paljon oli vielä levyjä kehittämättä. Sitä paitsi päätettiin varmuuden vuoksi kopioida kaikki negatiivit siltä varalta, että kotimatkalla jokin levy rikkoontuisi.”
Luostarista käsin matkalaiset kiipesivät Mooses-vuorelle. Tässä yhteydessä Hjelt kertoo taas paikan historiasta. Käytyään paluumatkalla maailman vanhimmalla kaivosalueella ja tutkimassa kivipiirroksia Serabitissa, seurue saapui Punaisen meren rannalle Abu Zenimaan. Sieltä he pääsivät englantilaisen kaivosyhtiön laivalla Sueziin.
”Seuraavana aamuna klo 7 laski laivamme maihin Suesissa. Tavaramme saimme helposti tullin läpi ja pian olimme hotellissamme. Saatuamme siellä perusteellisesti siistiä itsemme kylpemällä ja pukeutumalla puhtaisiin vaatteisiin tunsimme itsemme jälleen oikeiksi ihmisiksi. Juhlallisilla aamiaispäivällisillä vietimme pankinjohtaja Laurellin 50-vuotispäivää iloisina ja kiitollisina siitä, että vaivalloinen erämaamatka oli päättynyt kaikin puolin onnellisesti. Nyt oli matkamme toinen vaihe edessä: käynti Palestiinassa.”
”Keskiviikkona lokakuun viimeisenä päivänä alkoi matkamme Pyhään maahan. Sinne pääsee nykyisin varsin mukavasti junassa, maailmansodan aikana rakennettua rautatietä pitkin, joka kulkee Suesin kanavalta erämaan läpi rannikon suuntaan yhtyen Lyddassa vanhaan Jaffan ja Jerusalemin väliseen rataan. Oleskelimme Palestiinassa kymmenen päivää käyden paitsi Jerusalemissa ja sen ympäristössä, Betlehem ja Jeriko siihen luettuna, Samariassa ja Galileassa. Sieltä teimme tavallisen kiertomatkan Syyriaan – Damaskoon, Baalbekiin ja Beirutiin – josta palasimme rannikkoa pitkin Haifaan ja sieltä rautateitse Port-Saidiin. Matka tehtiin autolla, ja sen tähden se oli niin lyhyessä ajassa suoritettavissa.”
”Minua kiinnosti ennen kaikkea kysymys, miltä näyttää Palestiina maailmansodan luomissa uusissa oloissa. V.1911 tekemältäni matkalta tunsin maan sellaisena kuin se oli Turkin vallan alaisena. Lähes neljä vuosisataa oli ”Puolikuu” hallinnut Pyhää maata. Maailmansodassa siirtyi yliherruus Englannille, jolle rauhanteossa annettiin n.s. mandaatti Palestiinan yli. Jo ennen rauhantekoa, heti sen jälkeen kuin Turkin sotavoima Palestiinassa oli voitettu, julistettiin Englannin taholta, että Palestiinaan oli luotava kansallinen koti juutalaisille. Tämä n.s. Balfourin julistus, joka annettiin Rothschildille osoitetussa kirjeessä, kuuluu suomennettuna sanasta sanaan seuraavasti:
”Hänen Majesteettinsa hallitus näkee mielihyvällä, että Palestiinaan pystytetään kansallinen koti juutalaisille, ja tahtoo tehdä kaikkensa edistääkseen tämän päämäärän saavuttamista. On tällöin selvä, ettei tehdä mitään, joka vahingoittaisi Palestiinassa olevien ei-juutalaisten yhteisöjen kansallisia tai uskonnollisia oikeuksia tahi juutalaisten oikeuksia tai valtiollista asemaa jossakin muussa maassa.”
”Niin kuin sanottu, ovat juutalaiset hankkineet maansa oston kautta. He ovat ostaneet maata pääasiallisesti arabialaisilta ja turkkilaisilta kaupungeissa asuvilta rahamiehiltä, effendeiltä, jotka omistavat maan, mikäli se ei kuulu valtiolle. Arabialaiset talonpojat eivät itse omista sitä maata, jota he viljelevät, he ovat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vuokraajia, jotka maksavat maanomistajalle, joko yksityiselle tai valtiolle, vuokramaksuna eli verona määräosan sadosta.”
Hjeltin matkan aikana ei siis vielä ollut Israelin valtiota. Nykyään usein unohdetaan että Palestiinan mandaatti käsitti alun perin myös Transjordanin (nyk. Jordania), joka annettiin jo aivan mandaattihallinnon alkuvaiheessa arabeille. Transjordanian alue käsitti Palestiinan mandaatista 75%, joten suurin osa silloisesta mandaattialueesta jäi arabeille.
”Kotimatka alkoi Port-Saidista lauantaina marraskuun 10 päivänä. Tulimme Port-Saidiin junassa suoraan Haifasta klo 11:n aikaan illalla ja nousimme heti tullista selviydyttyämme suureen englantilaiseen, Australian ja Lontoon väliä kulkevaan laivaan, joka poikkeaa Napoliin. Matka Välimeren poikki muodostui yhtä miellyttäväksi kuin tulomatkalla. Sunnuntai, marraskuun 11. päivä oli maailmansodan aselevon kymmenvuotispäivä. Se vietettiin kaikkialla ympärysvalloissa suurena juhlapäivänä, niin myös laivassamme. Klo 10 oli jumalanpalvelus, jonka toimitti tottuneesti laivanpäällikkö, korkeassa asemassa oleva meriupseeri.
Sisilian rannikkoa lähestyttäessämme näytti Etna meille komean purkauksensa. Myöskin liekehtivä Stromboli näkyi olevan toiminnassa. Ja kun keskiviikkoaamuna laskimme Napolin satamaan, tervehti meitä Vesuvius valtavasti tupruavin savupilvin.”
Italian, Saksan ja Ruotsin kautta Hjelt saapui Helsinkiin 23. marraskuuta 1928. ”Tasan kaksi kuukautta kestänyt, elämyksistä ja tuloksista rikas matka oli onnellisesti päättynyt. Muutama viikko myöhemmin saapuivat kallisarvoiset valokuvauslaatikkomme ehjinä ja vahingoittumattomina Helsingin satamaan. Iloisena ja kiitollisena voin käydä valmistamaan tutkimusmatkamme tulosten julkaisemista.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti