Lähdin Istanbuliin
Totta ja tarua Euroopasta 1947
WSOY 1948 (3.painos 2008)
”Lähdin Istanbuliin on kuvaus vuoden 1947 lopulla tehdystä matkasta Turkkiin, missä Mika Waltari kävi etsimässä aineksia historiallisiin romaaneihinsa, lähinnä Johannes Angelokseen. Saman tien hän käväisi myös Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa.
Tätä teosta lukiessa aistit täyttyvät vaikutelmien kirjavasta tulvasta yhtä elävästi kuin lukija olisi itse vieraassa maassa vieraan kulttuurin keskellä. Mika Waltarin kuvauksissa kohtaamme sodanjälkeisen Euroopan synkkiä näkyjä, mutta myös ilkikurisen voittoisaa huumoria.”
Sodasta toipuvasta Suomesta ei niin vaan ulkomaille lähdettykään. Passin lisäksi tarvittiin lääninhallitukselta matkustuslupa, jonka sai jos pystyi esittämään kylliksi pätevät syyt matkaansa. Sen lisäksi tarvittiin valuuttaa, jonka voi myöntää vain Suomen Pankki, taas vain jos pystyi esittämään kylliksi pätevät syyt matkaansa. Alkuvaikeuksien jälkeen Mika Waltari lähti vaimonsa Marjatan kanssa 6.10.1947 rahtilaiva Capellalla kohti Amsterdamia. Myrskystä, sumusta ja ajelehtivista miinoista huolimatta laiva pääsi perille.
Amsterdamista matkalaiset jatkoivat Etoile du Nord –junalla Belgian läpi Pariisiin, jossa majoittuivat Mika Waltarin aiemmilta matkoilta tutun Madamen hotelliin. Hotel Chatelet sijaitsi keskeisellä paikalla, kävelymatkan päässä Louvresta ja Notre Damesta.
Näytelmäkirjailijana Waltari sai vapaalippuja teattereihin Pariisissakin. ”Teatterissa kävimme niin usein kuin vain jalat kestivät, sillä päivän onnellisimmaksi hetkeksi pyrki itsepäisesti jatkuvan metrolakon vuoksi muodostumaan se silmänräpäys, jolloin sai puolenyön jälkeen upottaa jalkansa kylmään veteen. Ruumiillisen kunnon kannalta nämä loppumattomat kävelyt olivat varmaan terveellisiä. Minulla oli tunne kuin Pariisi olisi nuorentanut minua ainakin viisi vuotta, vaimoni vakuutti laihtuneensa viikossa pari vuotta ja Madame sanoi ystävällisesti tuntevansa itsensä kaksikymmentä vuotta nuoremmaksi joka päivä verestyvien vanhojen muistojemme vuoksi.”
Kirjojensa taustatutkimuksen kannalta tärkeä sotamuseon sali oli korjaustöiden vuoksi suljettu, mutta joitain vanhoja tykkejä Waltari pääsi tutkimaan.
Pariisista Waltarin pariskunta jatkoi kuuluisalla Idän pikajunalla, Orient-expressillä Lausanneen, Sveitsiin. Junalla olisi päässyt Istanbuliin asti, mutta viisumien saaminen Jugoslaviaan ja Bulgariaan olisi ollut ylivoimaista. Vierailtuaan vielä Bernissä he matkustivat Zürichiin, josta rouva Waltari lensi Tukholman kautta kotimaahan. Mika Waltari puolestaan tutustui Zürichin historialliseen museoon, varsinkin sen asekokoelmaan. Erityisesti häntä kiinnostivat nahkatykit, joita Kustaa Adolf käytti Breitenfeldin taistelussa. Tutkimusten mukaan nahkatykki keksittiin Zürichissä vuonna 1623.
”Muuan seikkailija varasti keksinnön ja myi sen Ruotsiin, missä siihen kiinnitettiin suuria toiveita Kustaa Adolfin yrittäessä kehittää kenttätykistöä liikkuvammaksi. Käytännössä keksintö kuitenkin osoittautui kelvottomaksi eikä nahkatykkejä enää käytetty Breitenfeldin taistelun jälkeen.”
Hän tutustui myös petardeihin ja mörssäreihin sekä muihin varhaisiin asekeksintöihin. ”Savesta tai myöhemmin lasista muovaillut käsikranaatit kuuluivat myös aseistukseen jo 1400-luvulla. Valurautaisten, onttojen käsikranaattien tultua käytäntöön muodostettiin joukko-osastoihin valituista miehistä erikoiset kranaatinheittäjäryhmät. Krenatööri-nimitys säilyi vielä sen jälkeen kun nimen alkuperäinen merkitys oli hävinnyt.”
Zürichissä Waltari nousi Milanoon lähtevään junaan. ”Rajan ylittäminen oli varsin yksinkertaista. Sveitsin tulli kysyi ystävällisesti, oliko minulla montakin kelloa matkassa, eikä välittänyt sen enempää tavaroistani saatuaan rehellisen vastauksen kysymykseensä.”
Milanossa hän astui jälleen Orient-express junaan päämääränään Venetsia. Venetsiassa oli vielä amerikkalaisia miehitysjoukkoja ja merisotilaat viettivät kaupungissa lomapäiviään. ”Marraskuu oli alkanut. Sunnuntaiaamuna heräsin Campanilen kellojen soittoon, taivas oli yhä pehmeän sininen ja ilma keväisen raikas. Pyhän Markuksen kirkon kultapohjaiset seinämosaiikit huikaisivat minut, Dogien palatsin solakat pilarit kannattivat valkoista rakennusmassaansa, Lysippoksen pronssihevoset tuijottivat yli torin korskuvin sieraimin ja kaviot koholla. Muutaman tunnin harhailtuani nähtävyyksiä katsomassa huomasin, että kaikkea tuli liikaan. Venetsian muinainen mahti oli liian runsas äkkiä omistettavaksi, liian barbaarisen komea ja itämaisen rikas.”
Waltari kuvaa eloisasti vaikutelmiaan Venetsiasta. Hän valottaa historiaa ja kuvaa seikkailuaan sokkeloisilla kanaaleilla. Matkalaisemme pistäytyy muutamana iltana kasinollakin ja kokee kuinka pelin kiihtymys sokaisee hänet.
Seuraava junamatka vie Waltarin Roomaan. ”Jonkin päiväkauden harhailin Vatikaanin museoissa. Taulukokoelmissa olivat raamatulliset aiheet ja hämmästyttävän voimakas postikorttitunnelma vallitsevina, mutta jokin Leonardo da Vincin kooltaan pienehkö askeetinkuva erottui omalla voimallaan kuin toisena maailmana kaiken kiiltokuvakauneuden keskeltä. Myönnän mielelläni Michel Angelon freskojen suurenmoisuuden, mutta minusta tuntuu, että niistä saa paljon paremman käsityksen kuvateoksista kuin vääntelemällä niskojaan likinäköisin silmin Sikstuksen kappelissa. Michel Angelo maalasi teoksensa ihan väärään paikkaan, mutta se on kai paavin vika eikä hänen.” Roomassa hän tapaa lapsikerjäläisiä, pari huijaria ja Marian, ”vaikka jo syystä epäilin, ettei hän varmastikaan ollut neitsyt.”
Matka jatkuu ruotsalaisen ABA:n (AB Aerotransport) koneella vihdoin Istanbuliin. Waltarin kuvaus kaupungista on antoisa. Hän valottaa paikan historiaa, kertoo pieniä tapahtumia ja välittää lukijalle vaikutelmiaan paikan ilmapiiristä.
”Raitiovaunut näyttivät Istanbulissa yhä edelleen aina olevan tungokseen asti täynnä ja ihmisiä riippui rypäleinä vaununportaalla. Koskaan en nähnyt raitiovaununrahastajan suuttuvan tai matkustajien osoittavan mieltään tungoksen takia, ja jos vaunuun nousi vanha nainen, niin joku luovutti viipymättä hänelle istumapaikan, olipa hän arvokkaaseen, rypistyneeseen mustaan pukeutunut vallasnainen tai vain yksinkertainen maalaisvaimo, joka raitiovaunupysäkille kantapäittensä varaan kyykistyneenä oli kärsivällisesti odottanut vaunun tuloa. Pitkällä raitiovaunumatkalla näin ainakin kerran rahastajan pysäkin kohdalla poikkeavan kahvilaan virkistämään itseään kupillisella Turkin mustaa, väkevää kahvia, kunnes kuljettaja hermostui ja ilmaisi kelloaan rämpyttäen, että aikoi ajaa tiehensä, ellei rahastaja pitänyt kiirettä.”
”Osa taksiautoista on varustettu erikoisella merkillä. Saatuaan matkustajan ja otettuaan selville, mihin hän suurin piirtein oli menossa, taksin kuljettaja alkaa äänekkäästi huudella jalkakäytävällä ilmoittaen, mihin kaupunginosaan on lähdössä, kunnes saa auton täyteen väkeä. Tähän voi kulua puolikin tuntia, mutta Turkissa ei ole kiirettä. Tätä voisi soveltaa Helsingissäkin, ellei olisi mahdotonta kuvitella, että pidättyväinen suomalainen autonkuljettaja alkaisi esimerkiksi Ruotsalaisen teatterin edessä täyttä kurkkua kiljua: Kuka pyrkii Taka-Töölöön, kuka pyrkii Taka-Töölöön?”
”Keskellä tiheintä asutusta Stambulin puolella näki korttelien laajuisia, nurmettuneita, tyhjiä aloja, joilla vuohet kävivät laitumella roskakasojen keskellä. Ne olivat muistoja suurista tulipaloista, sillä muhamettilainen ei mielellään rakenna uutta taloa paikalle, josta tulipalo on hävittänyt entisen. Ennen maailmassa Istanbul oli maailman tulenarimpia kaupunkeja ja monella sen vanhalla asukkaalla on vieläkin pakkomielteenä tulipalon pelko.”
”Turkin perusluonne vetää luullakseni sittenkin enemmän itämaihin kuin Eurooppaan, eivätkä itämaat pidä kiireestä. Istanbulissa vallitsee suloinen unohdus ja kiireettömyys. Itse asiassa Istanbul henkisesti tuntuukin jättiläismäiseltä pikkukaupungilta. Sen turkkilaiset asukkaat elävät elämäänsä, rukoilevat rukouksensa ja tekevät työnsä omissa kaupunginosissaan omiin perinnäisiin ja vaatimattomiin tapoihinsa eristyneinä. Ylipäätänsä minulle jäi käsitys, että Turkissa jatkuvasti vanhat perinnäistavat ja nykyaikaiset tavat sekaantuvat ristiriitaisesti toisiinsa.”
”Katselin ihmisiä Stambulissa ja olin näkevinäni heidän silmissään itämaiden raukean, hievahtamattoman katseen. Päivät liittyivät toisiinsa kuin säihkyvät jalokivet, sulauduin Istanbulin kiireettömään elämänrytmiin ja aloin uskoa, että oli tosiaan aivan samantekevää, tapahtuiko jokin asia tänään tai huomenna tai viikon perästä. Kirjoitin jopa runoja plataanien sileihin kuoriin.
Rakas, Marmaramereltä tuulee
yli seraljin, moskeijain,
sydän tuskin luulee,
miten liiaksi kaikkea sain.”
”Näin alkoivat päiväni kulua Istanbulissa ja minuun tarttui nopeasti Stambulin outo, itämainen ajattomuuden tunne. Vietettyäni pari päiväkautta Seraljin puutarhassa vajonneena raukeaan uneksintaan huomasin, että oli aivan turha ennakolta kuumeisen tarkasti laatia päiväsuunnitelmia, jottei vain mitään jäisi näkemättä.”
Paluumatka alkoi lentokoneella reittiä Istanbul-Ateena-Rooma. Jatkoyhteydessä oli ongelmia, mutta lopulta kone lähti kohti Geneveä. Myrskyn vuoksi se joutui kuitenkin laskeutumaan Amsterdamiin. Sieltä lähtisi laiva Helsinkiin vasta joulukuun puolessa välissä, joten Waltari jatkoi junalla Pariisiin. Siellä hän majoittui taas Madamen hoteisiin Chatelet-hotelliin.
Amsterdamista ja Antwerpenista saapui ristiriitaisia ja alati muuttuvia tietoja laivojen lähdöstä. Lopulta selvisi, että jouluaaton aattona lähtisi laiva Antwerpenistä. Laiva lähti kuitenkin vasta jouluaattona, eikä laivaan saanut majoittua kuin vasta lähtöpäivänä. Monien kommellusten jälkeen Mika Waltari saapui talviseen kotimaahan. Jäät kolisivat laivan kylkiin ja pakkasta oli parikymmentä astetta.
”Mutta tämä kylmä maa ei ollut lainkaan paha maa. Sen verran olin nähnyt sairasta Eurooppaa, että tiesin asiain monessa muussa maassa olevan paljon hullummalla tolalla kuin meillä. Itse asiassa, kun ajattelen kaikkia käymiäni maita ja niiden vaikeuksia, en olisi vaihtanut Suomea mihinkään muuhun maahan. Laivarannassa Tähtitorninmäen juurella oli vaimoni vastassa hyvin palelevana. - Onhan sinulla sentään vielä pää tallella, hän sanoi vilpittömästi hämmästyneenä nähdessään minut.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti