Giuseppe Acerbi: Matka halki Suomen

Giuseppe Acerbi
Matka Halki Suomen v. 1799
WSOY 1953, 1983 (2.painos)
Osa teoksesta Travels through Sweden, Finland and Lapland to the Nord Cape 1802


 


”Vuonna 1799 vaelsi italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi halki talvisen Suomen. Matka kulki Ahvenanmaalta Turkuun, sieltä Kyröskosken ja Vaasan kautta Ouluun, jossa Acerbi kaksi kuukautta kestäneen oleskelunsa aikana sai elää Pohjolan kevään. Oulusta Acerbi matkusti Tornioon ja sieltä Lapin kautta Nordkapiin. Kuvaus tästä matkasta ilmestyi vuonna 1802 Lontoossa teoksessa ”Travels through Sweden, Finland and Lapland to the Nord Cape.”
Tämä herkullinen klassillinen matkakuvaus ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1953. Tämän päivän lukijalle se tarjoaa viehättävän elämyksen. Vanha suomalainen elämänympäristö nähdään siinä sivistyneen ja älykkään ulkomaalaisen silmin: kaupunkiemme olot, väestön elintaso, talonpoikien elämäntavat, asunnot, huvitukset, suomalainen luonto – kaikki mikä Acerbissa on herättänyt ihastusta tai kummastusta, on saanut yksityiskohtaisen ja elävän esittelyn. Ennen kaikkea suomalainen sauna ja runonlaulanta – Ultima Thulen eksoottiset ilmiöt – ovat olleet kirjoittajalle elämys. Acerbin kuvausten todenperäisyys, hauskuus ja välittömyys hämmästyttävät; eipä ihme, että teos oli aikansa kirjallisia sensaatioita ja levisi käännöksinä kautta Euroopan.”

”Teosta voi pitää mainiona Suomi-reportaasina vuodelta 1799.” (Kustaa Vilkuna)

Alkuteoksen Suomea käsittelevä osuus on julkaistu kahdessa niteessä, ”Matka halki Suomen” ja ”Matka Lapissa”, joista tässä on siis ensimmäinen osa.

Acerbin matkan aikana Ruotsin valtakuntaan kuului myös Suomi. Ruotsin ja Venäjän välinen ns. Kustaa III:n sota oli päättynyt 1790 Värälän rauhaan ja raja kulki Kymijoessa ja Saimaalla, kuten Turun rauhassakin.
Italia ei tuolloin vielä ollut yhtenäinen valtio, vaan niemimaalla oli useita kaupunkivaltioita. Napoleon oli hyökännyt alueelle 1796 ja vallannut Lombardian ja Milanon. Vuotta myöhemmin joutui myös Venetsia Napoleonin joukkojen käsiin.

Kirjan alussa ylitetään jäinen meri rekipelillä ja saavutaan Ahvenanmaalle. Seuraavaksi kerrotaan kahden päivän oleskelusta Turussa.
”Turku harjoittaa huomattavaa kauppaa, sekä ulkomaista että kotimaista. Vuonna 1761 sen vientiin oli käytössä 19 laivaa, joista 14 oli turkulaisten omia. Niiden määräsatamia olivat Pietari, Hamina, Viipuri, Tallinna, Riiga ja Pärnu ja lastina oli suolaa, tiiliä, rautaa, nauloja, kuparia, pikeä, tervaa, saviastioita ja lankkuja. Niin ikään ne kuljettivat Cadiziin, Genovaan, Lissaboniin, Setubaliin, Bordeax’hon ja Amstardamiin rautaa, tervaa, pikeä, lankkuja, parruja ym.”
Turkuun tuotiin tupakkaa, kahvia, viiniä, raakasokeria, suolaa, ruista, vehnää, hamppua, mausteita jne.

Matkaa jatkettiin kohti pohjoista reellä, vaikka kevät jo sulatti lumia ja tie oli osin sula, osin jäinen.
”Talonpoikien asunnot ovat hyvin rakennetut, ja vieras saa kaikkialla majapaikan ja vuoteen; hän saattaa tuntea olonsa varsin siedettäväksi, jos on ollut kyllin viisas kuljettaakseen mukanaan joitakin tarpeellisia tavaroita. Vastaanotto on erittäin vieraanvarainen; pöytään tuodaan tuoretta ja hyydytettyä maitoa, suolasilakkaa ja ehkä hiukan suolalihaa. Vieraisiin matkailijoihin verraten talonpojat ovat köyhiä, mutta omalta kannaltaan he ovat rikkaita, koska heillä on kaikkea, mitä heidän mielestään kuuluu hyvään toimeentuloon. Jos heillä on rahaa enemmän kuin he välittömästi voivat käyttää, he panevat sen säästöön jonkin odottamattoman tarpeen varalle tai hankkivat sillä pikarin tai muun talousesineen.
Naiset pukeutuvat lämpimästi; pukunsa päällä he pitävät pellavaista paitaa, mikä saa heidät näyttämään jollakin tavoin pukeutumattomilta; vaikutelma on outo, joskaan ei epämiellyttävä. Sisältä asunto on lämmin, jopa liiankin lämmin sille, joka tulee ulkoilmasta eikä ole tottunut sellaiseen lämpötilaan.”

Matkalla Järvenkylään he näkivät öisellä matkaosuudella revontulet. Järvenkylästä käsin he kävivät tutustumassa Kyrösjoen koskeen. He samoilivat metsissä ja pitivät ampuma-asetta kädessä susien varalta. Susien jälkiä näkyikin, muttei itse otuksia. Paikalliset kertoivat susien käyvän koirien kimppuun ihan talojen nurkissa.

”Kelpo isäntämme näytti tulevan hyvin toimeen; ja mikä ilo onkaan nähdä onnellista talonpoikaisväkeä! Hänellä oli kuusi lehmää ja kuusi niistä saatua vasikkaa sekä kahdeksan vuohta. Hänellä oli vielä lisäksi kahdeksan lammasta ja kolme hevosta. Lehmistä hän sai ämpärillisen maitoa joka päivä.
Tämän vieraanvaraisen talonpojan yksinkertaiset olot, rauhallinen elintapa ja tyytyväisyys ovat räikeänä vastakohtana Euroopan suurten keskuudessa vallitsevalle ylellisyydelle ja loistolle. On suorastaan mahdotonta katsella tällaista maanviljelyskantaista elämää tuntematta kiintymystä siihen.”

Seuraavalla matkaosuudella heillä oli oppaana kaksi talonpoikaa. Näistä oli italialaisille suuri apu, varsinkin melkein sulan joen ylityksessä. ”Kun kutsuimme heidät takaisin ja tarjosimme rahaa, he näyttivät olevan kummissaan sellaisesta ajatuksestakin, että heidät palkittaisiin. Toinen pysyi aivan kuurona kaikille tyrkytyksillemme, kieltäytyi järkähtämättömästi ja arvokkaasti ottamasta rahaa ja poistui niine hyvineen. Toden totta, me olemme täyttäneet itsemme kaikenmoisilla niin sanottuun hienostukseen kuuluvilla käsityksillä, ja siten mielemme on käynyt liian ahtaaksi käsittämään, kuinka nämä ihmiset, jotka näyttivät silmissämme niin köyhiltä ja alhaisilta vain siksi, ettei heidän takkinsa ole leikattu saman kuosin mukaan kuin meidän, saattavat kieltäytyä ottamasta rahaa ja nähdä niin paljon vaivaa pelkästään siitä ilosta, että voivat olla hyödyksi toisille, pelkästään sen tiedottoman tyydytyksen vuoksi, että voivat tehdä hyvää.”

Rekiretki jatkui Laihian kautta Vaasaan. ”Se on kokonaan rakennettu puusta, ja talot ovat suurimmaksi osaksi yksikerroksisia. Tätä nykyä sen alue on 1600 jardia pitkä ja 1000 jardia leveä ja käsittää 17 katua, joista kuusi kulkee pohjoisesta etelään ja leikkaa suorakulmaisesti muut. Kirkko on kaupungin ja Mustasaaren pitäjän yhteinen; niin ikään täällä on koulu ja sairaala.
Tämän kaupungin ulkomaankauppa on varsin huomattava; tärkeimmät vientitavarat ovat terva, piki, parrut ja lankut, joita lähetetään Tukholmaan, sekä lisäksi rukiit, voi, liha (erikoisesti häränliha), hylkeenrasva, nahat, tali ym. Täällä rakennetaan myös laivoja myytäväksi, tavallisesti kuusipuusta.
Yleishyödyllisistä laitoksista ja liikkeistä mainittakoon lääkevarasto eli apteekki, lääkekasvitarha, verkatehdas, tupakkakehräämö ja seitsemän tynnyrinalan istutukset tätä tuotetta varten, jota Englannin kuningas Jaakko I väitti ihmisen moraalin ja terveyden turmelijaksi, kolme nahkurinverstasta, hylkeenrasvan keittämö, kaksi värjäämöä ja pienkeittämö.”

Matkalaiset jatkoivat Vaasasta Kokkolaan ja sieltä taas jäitä myöten Kalajoen ja Raahen kautta kohti Oulua. ”Jäämatkallamme kohtasimme kalastajia, jotka pyydystivät kaloja koukulla ja syötillä; välistä he pysähdyttivät meidät ja näyttelivät saaliitaan. Heidän asunsa herätti meissä suurta kummastusta: he samoilevat jään yli jonkinlaisilla pitkillä puukengillä ja työntävät itseään eteenpäin seipäällä, joka on heidän kädessään. Näin he kulkevat suorastaan uskomattoman nopeasti; ja tuo heidän ihmeellisen nopea liikehtimisensä, ilman että he hiukkaakaan näyttävät liikuttavan jalkojaan (sillä työntämiseen tarvitaan vain kädet) on aivan hämmästyttävä näky sille, joka ensimmäistä kertaa sen näkee. Sen jälkeen halusimme koettaa, voisimmeko juosta jäällä heidän pitkillä puukengillään. Noilla kelpo miehillä oli kovasti hauskaa, kun käyttelimme niitä perin kömpelösti ja kaiken lisäksi keikahtelimme nurin, mikä kylläkään ei tuntunut yhtä huvittavalta meistä itsestämme kuin katselijoista.”

Raahesta Acerbi mainitsee muun muassa seuraavat seikat: ”Kaupunki harjoittaa pien, talin, voin, vuotien, turkiksien ja hiukan lohen ja muun kalan kauppaa. Vienti käsitti muutamia vuosia ennen vuotta 1792 keskimäärin 14 444 tynnyriä tervaa, 10 000 sentneriä voita ja 1571 sentneriä talia. Lihan kauppa oli aikoinaan huomattavaa, samaten hillottujen suomuurainten, mikä marjalaji on Ruotsille erikoisen luonteenomainen. Täältä laivataan myös puutavaraa; lankkuja valmistetaan sahamyllyssä Pyhäjoen varrella. Ulkomailta tuodaan suolaa, ja kaupunki huolehtii siitä, että sitä on aina varastossa 1800 tonnia. Täällä on köydenpunomo ja puuvillakutomo, jonka tuotteet riittävät kotitarpeiksi, sekä hyvät kalastuspaikat.”

Huhtikuun 11 päivänä matkalaiset saapuivat Ouluun jossa he viihtyivät kesäkuun 9 päivään saakka. ”Paroni Silfverhjelmin ja maaherra Carpelanin suurenmoinen ystävällisyys, tutustuminen moniin muihin mielenkiintoisiin henkilöihin sekä sellainen miellyttävä sattuma, että tapasimme kaksi musiikinharrastaja-herrasmiestä, joiden kanssa kumppanini ja minä saatoimme muodostaa kvartetin – siinä syitä, jotka saivat meidät unohtamaan suunnitelmamme ja viiden päivän viipymisen pitkittymään kahdeksi kuukaudeksi.”

Oulun kaupasta ja teollisuudesta Acerbi tekee selkoa seuraavasti: ”Siellä on kaksi tullikamaria, toinen maatullia, toinen meritullia varten, kaksi aukiota, kuusitoista katua, ja se jakaantuu kortteleihin. Asukkaita on noin 3800 henkeä. Vientiartikkelit ovat seuraavat: tervaa, pikeä, voita, talia, lohta, kuivattua haukea, erästä sillilajia, lankkuja. Ulkomailta tuodaan viiniä, öljyä, ja sitruunoita, mutta niiden yhteismääräkään ei ole suuri. Suolan vuotuinen tuonti nousee keskimäärin 10 000 tonniin; sitä tuodaan Välimeren maista, varsinkin Espanjasta.
Tehdaslaitoksista ovat tärkeimmät kaksi sahamyllyä, kaksi viljamyllyä, kolme villa- ja pellavakankaiden vanutuslaitosta, tupakkatehdas ja kolme värjäämöä. Joen suussa sijaitsevilla saarilla on pari kolme laivatelakkaa, joissa rakennetaan vuosittain noin kuusi erikokoista alusta.”

”Oulussa viettämämme aika tulee aina säilymään mielessämme miellyttävänä muistona. Syrjässä maailmasta, kaukana veltostuttavasta elostelusta, muodollisten vieraskäyntien ulottumattomissa, käytimme aikamme opintoihin, metsästykseen ja musiikkiin.”

Oulusta matkalaiset jatkoivat Kemiin, lopullisen päämäärän ollessa Nordkap. Lumi oli jo sulanut ja matkaa tehtiin hevosen vetämillä kärryillä, vesistöt ylitettiin veneillä.
Acerbin huomiota kiinnitti Kemin komean kirkon vieressä oleva pieni ja kehnon näköinen mökki. Siinä asui mies, joka käsivamman takia ei pystynyt työhön, eikä siis voinut hankkia elatustaan. Pienessä ja matalassa maalattiaisessa mökissä miehen vaimo paistoi juuri oljista ja vähistä jauhoista leivottua leipää. Heillä ei ollut peltoa, ei lehmää, voita, maitoa eikä mitään lihan puolta ja he elivät mitä surkeimmissa oloissa. Acerbi kertoi köyhistä kirkkoherra Castrenille, johon kuvaus koski syvästi ja joka lupasi pitää huolta tuosta onnettomasta perheestä.

Acerbi oli nähnyt saunoja ja katsellut miten niissä kylvettiin, mutta vasta Kemissä hän meni itse saunaan Castrenin kanssa. Kylvettäjä riisui heidät ja alkoi heittää vettä kiville. ”Hän antoi meille kummallekin astian, jossa oli kylmää vettä ja koivunvitsoja, joilla meidän tuli piestä itseämme. Höyryn kuumuus nousi 50 asteeseen Celsiusta, ja tunsin aluksi ankaraa hengenahdistusta; jos se olisi nopeasti lisääntynyt, olisin luullakseni, niin alasti kuin olinkin, syöksynyt pois kylvystä. Mutta pakottauduin kestämään ja vähitellen totuinkin siihen, niin että hetken kuluttua saatoin sietää jo 65 asteen kuumuutta. Tässä kuumuudessa oli ihanaa heittää vettä päänsä päälle ja tuntea sen valuvan yli koko ruumiin. Koivunoksissa oli lehdet, ja kun kastoi ne kylmään veteen ja sitten hakkasi niillä ruumistaan, tunsi melkein saman nautinnon.”

Acerbi selostaa Tornion kaupankäyntiä: ”Kaupungin vientitavarat ovat voi, tali, suolattu ja kuivattu liha, suolattu ja kuivattu lohi, silakka, lankut ja rakennuspuut, terva poron, ketun, suden ja kärpän sekä muiden seudulle ominaisten eläinten nahat; lisäksi viedään suuri määrä lintuja. Sinne tuodaan viljaa, jauhoja, suolaa, hamppua, pellavaa, villakankaita karkeita palttinakankaita, tupakkaa ja mausteita.
Talvisaikaan kauppiaat matkustavat reellä monille markkinoille, missä he ostavat lappalaisilta näiden arvokkaimpia turkiksia ja antavat heille vastineeksi kalaa, lihaa, jauhoja ja paloviinaa.”

Ylitorniosta käsin matkalaiset kävivät ihailemassa Aavasaksalta avautuvia näköaloja. Nyt matka jatkui pääasiassa vesitse Tornionjokea ylös. Viimeinen kuvaus on Kardisista 15 mailin päässä sijaitsevalta Könkäältä, jossa oli rautasulatto.
Tämän kirjan matkakuvaus päättyy mainintaan, että seuraava etappi on Kolari. Tarina jatkuu kirjassa ”Matka Lapissa.”